— Siitä en tiedä muuta kuin että se on synkkä kuni äskeinen ukkosen pilvi!
V.
Pari vuotta jälkeenpäin oli Kalle taas kevät-uitossa Tuhkiolla.
Uittohan se oli hänen jokavuotinen työnsä ollut vuosikymmenenä.
Kurtistunut, mustalla langalla kiinni sidottu kirje tuotiin Tuppelaan.
Suutari-Matti sattui olemaan mökissä neulomassa vanhuksille kenkiä.
Otettuaan kirjeen käteensä sanoi hän sen olevan Kallelta. Kustavi
Tuppela, oli sen päällekirjoitus. Ukon käskystä hän sen avasi ja luki.
"Hyvät vanhempani!
Minä olen tullut kovin kipeäksi ja heikoksi. Lumihyhmän ja kylmän, märän olon täällä luulen siihen syyksi. Sisälmyksiäni väristää ja minua kovasti ryvittää. En jaksa enempää. Minun täytyy pyytää, että laitatte hevosella minua hakomaan. 10 markkaa olen ehtinyt ansaita, mutta en sitä lähettänyt tämän kirjeen muassa peläten hukkaan joutuvan. Kyllähän se tulee maksamaan. Suuri kolhaus meidän köyhyydellemme, mutta mikäpä muu auttaa nyt, kun olen vaipumassa surkeuteen"
Kalle Tuppela."
— Voi, voi Kalle-rukkaa! huokasi mummo kuultuaan kirjeen sisällyksen.
— Liika nerkonen mies! Voi paikkaa! pani ukko ja huokasi niin että rinta jysähti.
— Ihan luonnollista! lausui Suutari-Matti miettiväisesti.