Tämä suutari — nuorenpuoleinen mies oli Kallesta niin mieluinen, että hän olisi aina ollut hänen kanssaan. Suutari-Matti oli lukenut sanomalehtiä ja muita semmoisia tietokirjoja, miten hän itse niitä nimitti. Sitäpaitsi oli hän matkustellut useita vuosia Savossa ja Itä-Suomessa. Tällä tavoin saamiaan tietoja hän kertoeli ja sitä Kalle mieleltään kuunteli. Kyllähän Matti saattoi välistä pistää vähän valettakin höysteeksi joukkoon, mutta paljon siinä oli tottakin, arveltiin hänestä tavallisesti. Kaikki mitä romaaneissa ja novelleissa kerrottiin, olivat hänen uskonsa mukaan rikusta rikkuun historiallisia tapahtumia Ja sen Kallekin uskoi. Eivät he kumpikaan osanneet eroittaa kaunokirjallisuutta historiasta ja tämmöisessä käsityksessään olisivat he hylänneet kirjan, jos vain olisivat tienneet ettei se kaikki mitä siinä kerrotaan olisi historiallista tietoa.
Heikki eli herroiksi pari viikkoa kotipuolelle tultuaan. Hänellä oli koossa viisikymmentä markkaa; enempää ei ollut karttunut vaikka hän oli saanut puolikolmatta markkaa päivältä; hän kun oli syönyt hyvänpuoleisen ruuan. Mutta Heikki ei aikonutkaan säästää. Nämä rahat tuskin olisivat kotipuolta nähneet jos siellä tukinhakkuuseudulla olisi ollut tarjona mieluista ostettavaa, mutta sitä ei tuolla sydänmaalla onneksi ollut. Nyt kotiseudulla sitä sai sentään kaikenmoista, kun viinaakin oli tuotu kaupungista kylään. Lujassa olivat nuo rahat kyllä olleet, mutta — mitä nuoren yksinäisen miehen on lukua, tuumasi hän; eipähän ole akkaa ja lapsia marisemassa. — Nyt piti ostaa sianlihaa, voita, kahvia, nyt piti kulkea häissä ja ryypätä. Eikä tahtonut kohmelo kohmelosta katketa näillä viikoilla.
II.
Ylimaan paksut lumet alkavat vajota, pälviä näkyy vainioilla, kanervikkokankailla ja mäkilöillä; purot, joet ja järvet rupeavat aukenemaan jääkuorestaan. Vedenjuoksun aika on tullut. Ätsärin järvi on kauttaaltaan vesisiljulla, jää tummuneena, paikoittain vapaa vesi lainehtii etelätuulen puhalluksissa. Teeren kukerruksia, laulurastaan suloisen ihania liverryksiä ja monenmoisia isompain ja pienempien lintujen kaakotuksia ja viserryksiä kuuluu joka taholta metsäisiltä kankailta ja mäiltä. Kuusikko-mäellä Tuppelan läheisyydessä laulaa ryystävät kyyhkyset kamalan surullisesti, ihmisten matkien näin: "kyyh kyyh kyyh kymmenen munaa, kahteen katoomaan pitää." Kaikkialla huomaa nyt, että luonnossa on tulossa suuri muutos: talven yksitoikkoinen kylmyys ja jäykkyys taistelee viimeisiään suven suluttavaa, eloatuottavaa voimaa vastaan.
Kesäntulo ei tosin näyttänyt aivan varhaiselta, jollei kovin myöhäiseltäkään; oli nimittäin Vapunpäivä eli toukokuun alku. Pitkä kevät ja sitä seuraava kova nälkä- ja kuolovuosi olivat, vaikka niistä oli kulunut jo useampia vuosia, vielä ihmisillä tuoreessa muistissa; senpä vuoksi toivolla ja jännityksellä odotettiin kevättä ja kesää. Tuppelan Kallen oli nyt ensi kerran lähteminen uittoon kauemmaksi; kotilähellä oli hän jo muutamina edellisinä vuosina ollut uitossa. Vastenmielistä ja tukalaa oli lähteä sinne tuntemattomiin vaaroihin ja semmoisessa kevät-lumisohjussa kuin oli, mutta — täytyi. Hänestä ei tosin ollut maatyökään mitään mieluista eikä hän paljoa ollut ajatellut minkään työn päälle — hänen ajatuksensa ajelehtivat melkein alituisesti niissä asioissa ja seikkailuissa, joista hän oli lukenut sekä raamatusta että muista kirjoista, kirkkohistoriasta, Suomen historiasta ja muista semmoisista; paljon hän myöskin ajatteli eläimistä ja linnuista — mutta nyt kun maa rupesi paljastumaan ja uittoon oli lähdettävä, heräsi hänessä halu maamiehentöihin.
— Voi jospa meillä olisi maata niin paljon, että sitä asumalla voisimme toimeen tulla, sanoi hän vanhemmilleen.
— Eipä sitä ole annettu kaikille yhtä suurta osaa täällä maailmassa, täytyy kuitenkin tyytyä — lohdutteli äiti — vaikk'ei minusta silti suinkaan ole mieluista sinun lähtemisesi, varmaankin monta unetonta yötä saan taas valvoa sinua murehtien.
— Niin, mutta pitäähän sitä miehen oppia uskaltamaan eikä se murehtimisesta parane, sanoi siihen isä kokeneen miehen lujamielisyydellä, maailma on kovaa kestää, mutta kestää kumminkin pitää!
Eväskontti, johon pantiin suurenpuoleinen aski voita, juusto ja kahdeksan leipää, laitettiin pojalle. Konttiin pistettiin myöskin varreton keksi. Samoin kuin talvella tukinhakkuusen lähtiessä varoitti nytkin äiti poikaansa katsomaan eteensä, ettei mitään vahinkoa ja onnettomuutta tulisi.
Kun halpainen koti tuntuu rakkaalta, mitähän sitte jos olisi hyvä koti, ajatteli hän mennessään.