"Se on isänmaallista", vastasi Kosola siihen naurusuin. Ja sitten hän rupesi soittamaan virttä: "Sen suven suloisuutta"…
"Tämä on taivaallista", sanoi hän soitettuaan sen virren sävelet.
"Yhtä kaunista kumpikin, vaikka ihan erilaista", vakuutti vanha Heta.
"Pirut ainakin pakenevat kun tuollaista heleää ääntä kuulevat."
"Soitappa vieläkin", kehoitti Ylli. Kosola soitti "Porilaisten marssin."
"Mutta oikeinpa tuntuu vanhoissa jäsenissä siltä kuin olisi neljäkymmentä vuotta nuorempi." Kyynel vierähti ukon poskelle.
"Jos te kuulisitte kokonaisen soittokunnan soittavan, niin sitte te vasta riemastuisitte. Tämä on nyt ainoastaan tenoori, se tahtoo sanoa ensimmäinen ääni, joka onkin paras. Mutta kun koko soittokunta soittelee, niin silloin monta erilaista ääntä raikuu yhtaikaa sopivassa sopusoinnussa."
Vanhukset kumpikin myönsivät sitten että jos kaikki uudenaikaiset touhut olivat tuommoista laatua, niin ei niissä sitten mitään pahaa olisikaan. Hetken aikaa mietittyään Heta kuitenkin arveli että "sanotaan sanassa pirun kans pukevan itsensä toisinaan valkeuden enkeliksi. Ja kuka sen tiesi milloin ja missä muodossa se ilmestyisi."
"Ole vaiti", muistutti Ylli siihen leikillisesti, "ei se ainakaan soittamaan pysty, se ruman henki."
"Muistathan ukko Pelikuuttivainaan, jolla piru soitatti niin että kynnetkin sormista lähtivät." Heta näytti jo täydellisesti epäilevän soiton ylevyyttä.