IV.
Keväällä huhtikuun alussa oli Mäkelän tilaus loppunut. Hänellä oli vähän aikomus uudistaa sitä, koska tuntui joltakin kaipiolta kun ei tietoja tullutkaan. Oli Vapunpäivästä kulunut muutamia päiviä. Hän teki lähtöä pappilaan "aidalle" ja tuumaili: "mitähän jos laittaisi niitä aviisia vieläkin tulemaan." Itse hän ei niistä niinkään paljon piitannut, sanoi, mutta Hilma, heidän nuorin tyttärensä niitä niin kovasti pyysi otettavaksi. Mutta eukko Heta pani vastaan, rupattaen, "Ole nyt niin hupsu ja tuhlaa rahojas semmoisiin, tarvitaan niitä todempaankin." Kun Heta siinä yhä kielteli ja kielteli, sanoi Ylli vihdoin päättävästi: "Akkavallan alle en minä ole koskaan taipunut enkä tee sitä nytkään." Ja sitten hän lähti.
Lumi oli jo melkein kaikki sulanut maasta, ainoastaan muutamissa metsäpensastoissa sitä vielä näkyi. Maantie oli paikoin aivan kuivaa, paikoin vielä, erittäinkin talojen kohdalla oli rapaa vahvasti. Lintuset, monenääniset, visertelivät elähyttävästi, oikeinpa innostuttavasti vaikutti kevään lempeä, kaunis ilma Ylliin. Talvella toisinaan pahoilla säillä oli 50 vuotta tuntunut painavalta hartioissa, vaan ei nyt laisinkaan. Olipa lähes tuntea oikein paraanmiehuuden reippautta siinä kun asteli pappilaa kohti. Astellessa tuli ajatuksia ja aikeita mieleen. Ehkäpä kymmenkunta vuotta hän vielä pitää Mäkelän ohjakset käsissään. Ja sitten kun Hilma on saanut aimo miehen, jakaa talon Heikki-pojalle ja Hilman miehelle. Kummallinen se Hilma kun haluaa niitä aviisia. Mitähän tekisi? No, onhan niissä sopivia juttuja, muitakin, vaikka se sota on loppunut.
Muutamia markkoja siihen nyt menisi… Ja minkähänlainen se uusi pappi on tavoiltaan? Kyllä se saarnasi mennyt pyhänä lemmon lailla. Taitaa olla hengen miehiä…
Tuommoisia ajatellen hän saapuu pappilan pihaan. Siinä tapasikin heti papin tämä kun oli juuri renkitupaan menossa. Hyvinpä talonpoikaiselta näyttääkin näin arkioloissa, ajatteli hän, nosti vähän lakkiaan ja sanoi:
"Päivää!"
"Päivää, päivää!" vastasi pastori ja tarjosi tervehtijälle kätensä sekä lisäsi: "Oudot ollaan vaan tutuks tullaan. Anteeksi, minun täytyy kysyä isännän nimeä?"
"No helpostihan tuo on sanottu. Minä olen — Mäkelän Ylli. Ei pastori ole vielä tainnut kuulla puhuttavan meidän talosta ja 'Mäkeläisestä', niin kuin ne tapaavat sanoa?"
"Jaa, noh, kyllä minä olen saattanut jotain kuulla, mutta eipä sitä muista aina tarkoin mitä on kuullut." — Pastori näytti muistelevalta.
"Niinpä niinkin", tuumaili Ylli ja sanoi sitten: "Missä reilassa se meidän aitaosa täällä lie? Aikomukseni oli sitä vähän tarkastella."