Elä, armaani, unhoita mua!
Minä koskaan en unhoita sua.
Jos tähdetkin tuikkimisensa,
Jos päivytkin paistamisensa
Unhoittais, sua unhoita en!
Elä, armaani, unhoita mua!
Jos unhoitat, niin suren sua;
Suren itseni alle mullan
Minä tähden sun, petturikullan,
Sua unhoittaa en minä vois!
MINÄ JA SINÄ.
Minä olen kuin vellova vesi,
Mikä kuohuvi, häilyvi, koskena käy.
Sinä olet kuin vienonen lähde,
Miss' aaltoja vaahtopäit' ei näy.
Minä olen kuin rauhaton pilvi,
Mikä taivahan kannella karkeloi.
Sinä olet kuin suvinen päivä,
Mikä tyyni on, tyynnyttää myös voi.
Minä olen kuin laineilla lastu,
Joka ulapan kuohuissa kuljeksii.
Sinä olet kuin rannan kukka,
Joka ulapan lastusta uneksii.
Oi, rannan rauhaisa kukka,
Sa luotatko ulapan lastuhun?
Ja laineille läikkyville
Kera lastunko lähteä tahto on sun?
JOS TYYDYT, IMMYT —.
Jos tyydyt, immyt, vaikk' yli kukkien
Ei polku kulkis, ei suvilehtoon veisi,
Jos lempes ei lie juhannuskukkanen,
Min ensi myrsky jo taittais, runteleisi,
Niin terve! silloin, ja sormus tänne tuo,
Ja vastasormus mun sormeesi painaa suo!
Jos tyydyt, immyt, sä mökkihin pienehen
Jos haaveksi et loistoa, ulkokuorta,
Jos tähtitaivas ja kullat myös kuuhuen
Voi ihastuttaa mieltäsi herkkää, nuorta,
Niin terve! silloin, vihkimätuolin luo!
Koht' otsalles silloin morsiusseppel tuo!