Niin onneni aamua tervehdin,
Oma impeni hempeä, hellä!
Sinä talviset tunteeni haihdutit pois
Syvän lempesi hellyydellä.
Kuni myrskyisen yöhyen jälkehen taas
Ihaellaan päiveä uutta,
Ihaellaan sykkivin syömmin taas
Suvi-ilman tyynt' ihanuutta, —
Niin auvoni aikoa ihailen,
Oma impeni, hempeä, hellä!
On tyyni mun myrskykäs mieleni nyt,
Kun uinut sä mun sydämellä.
Kuni puhtahan vihreenä kukkiva maa
Juhannuksena juhlivi, loistaa,
Joka kolkasta aurinko loisteellaan
Pois talviset tahrat poistaa, —
Niin puhtaat nyt mieleni mietteet on,
Oma impeni, hempeä, hellä!
Sinä ryönäisen rintani puhdistit
Jalon henkesi hempeydellä.
Kuni kukkula vankkana vastustaa
Tuhotuulia, yltiöpäitä,
Kuni kallio uljaana uhmata voi
Syysai'aankin synkkiä säitä, —
Niin voin tuhotuulia torjua nyt,
Oma impeni, hempeä, hellä!
Niin voin elon säissä mä seisoa nyt
Niin tunturin tyyneydellä!
MÄ LEMMIN SINUSS' IHMISTÄ.
Mä lemmin sinuss' ihmistä,
Mun impeni, mun armahani.
Sun puhtoisata sydäntäs
Mä lemmin koko sielustani.
Mä lemmin sua, siksi kun
Sisäistä kaune'utt' on sulla.
Mä lemmin sitä, mik' ei voi
Ikinä vanhaks, halvaks tulla!