Se on Hän, jonka sormi johtaa
Elon vaiheita, kaikkea maailmaa.
Oi, Hänetkö onnessamme
Siis voisimme unhoittaa?
TAAS TERVE, TERVE!
Taas terve, terve, impyeni hellä!
Taas luokseniko sinut — sinut! — sain?
Tää tottako on? Lausu, armahain!
Et lausu, — vastaat riemukyynelellä!
Ah, ymmärrän! Tuon tiedänhän niin hyvin:
Kun sydän ompi onnen-autuain,
Niin kyynele ja katse lausuu vain
Sen tunteen, jok' on sointuisin ja syvin.
Niin itkekin siis, ilost' itke, kulta!
Noin sun kun nään, voi, kuink' oon onnekas!
Suo suudella mun kyynelees! Näin, kas!
Oi, tuhat suudelmaa nyt saatkin multa.
Nyt sylihini tullos! Kauvan onkin,
Kun silmäis sinitaivon nähdä sain,
Kun viimeks', impen', istuit polvellain,
Ja ruususuulles painoin suutelonkin.
Mä, raukka, sitten sua kerrat sadat
Niin kaihosin, kun eronhetki löi;
Yöt, päivät sydämeni ikävöi,
Tuhannet aatos lentää ehti radat.
Tuhansin kerroin aatokseni kulki
Ja sua etsi, sun kiersi vain,
Kuin laineet kiertää rantaa saarelmain,
Tää kunnes syliins, suuteloin nuo sulki.
Noin syleilyyn, noin suuteloihin, kulta,
Eromme aika päättyi meiltäkin.
Oi, kiitos Luojan! Kaihon muistokin
Saa armaan suukkoon hälvetä nyt multa!
VlHKIJUHLAN JÄLKEEN.