Ja tulkohon tuuli ja myrsky
Ja tulkohon hornan sää,
Niin pystössä sentään heiluu
Tään Pohjolan poi'an pää!
En itke, — ei itku auta,
En huoliain huuda, en.
Mä taistella tahdon ja voittaa
Tai kaatua taistellen!
TUULI LEHTIÄ LENNÄTTÄÄ.
Tuuli lehtiä lennättää.
Syksyn tuuli tuima.
Aalto kaarnoja viskelee,
Myrsky-aalto huima.
Mikä olen minä? Lentävä lehti
Tuulen tuiman eessä!
Mikä olen minä? Keinuva kaarna
Kuohuvassa veessä!
RAIVAAJAN HUOKAUS ERÄMAASSA.
Muut sivistyksen keskustoissa
Suloista elää elämää,
Lemua tieteen, taiteen kukkain
Vapaasti saaden hengittää,
Mun henken' ilmanvaihdon puuttehessa
Tääll' erämaassa kuihtuu kaukaisessa.
Muut siell' on, missä innoin nuorin
Mun maani nuori sydän lyö,
Miss' suuret käyvät henkivirrat
Ja hedelmöi jo hengen työ, —
Mä erämaass' oon, miss' on kaikki hiljaa,
Miss' yksin halla, tuoni niittää viljaa.
Vasarain kaikuu vankat iskut
Mun korvihini muualta, —
Hyv' onkin takoa, kun raudat
Jo hehkuu tulikuumina!
Tääll' erämaass' on kylmää vielä rauta.
Jos taot, turhaa on se, — ei se auta!
Se turhaako? Se eikö auttais?
Sen auttaa täytyy, täytyvi!
Mut tuleen, ahjoon raudat ensin!
Ja ahjot valmiiks' ensiksi!
Siis: ahjoja! — ens' ehto on se sulle,
Mun kansalleni, paljon vaivatulle!