Voin toivon silmin nähdä ai'an
Sen sulle, kuollut erämaa,
Jo koittavan mä, jolloin riennot
Ihanat, uudet puhkeaa;
Sen ai'an, jolloin loistat lailla puiston
Ja erämaasta säilytät vain muiston.
Se aik' on tuleva, —- vaan vielä
Laps'puolen elät elämää.
Viel' ai'an suuret aatevirrat
Sua ehtineet ei elvyttää.
Sa vielä uinut unta sikeätä, —
Mut ai'an uuden toivoa en jätä!
Oi, Herra, anna ääni mulle,
Mi uinuvat vois herättää!
Pois ikävöis' en, — työni kautta
Jos elpyis erämaa vain tää!
Oi, Herra, siunaa, siunaa heikon työtä
Ja voimaa anna poistamahan yötä!
SURUN SYNKKÄ SE PÄIVÄ —
Surunsynkkä se päivä ollut lie,
Jona synnyin mä maailmaan.
Surun impi se silloin soittanut lie
Sora-äänistä kaihokanneltaan.
Surunsynkkä se päivä ollut lie
Tahi murheenmusta se yö,
Suru koska mun vierellä viipyen käy,
Ja rintani riemuja vailla lyö.
Surunsynkkä se päivä ollut lie,
Jona äiti mun synnytti,
Ja jo kehtoni äärestä kaikkosi kai
Pois luotani taivahan enkeli.
LUNTA TUISKUAA.
Lunta tuiskuaa,
Valkoisna on maa.
Tuisku on myös tunnossani,
Mutta valkene ei maailmani.
Lunta tuiskuaa,
Lunta valkeaa.
Mutta kerran kevät koittaa,
Luonto herää, suvilinnut soittaa.