Katso kesän kukkaa kuivunutta!
Paisteet pitkät poudistutti sen!
Paisteesen se hiljaa kuoli, — mutta
Elpynyt ois taivaan tummeten,
Taivaan tummeten ja sateen tullen. —
Noinpa henkes hento kukkanen
Kuihtuu päivän paistaiss' yhä sullen, —
Elpyy alla kyynelsatehen —!
1896.
AALTONEN, OI, AALTONEN —.
Aaltonen, oi, aaltonen,
Kohden rantaa vyöryen
Riennät, konsa vaahtopäisnä,
Konsa hiljaa vieriväisnä.
Aaltonen, oi, aaltonen,
Laisesi on ihminen:
Kohden rantaa hän — myös hän
Rientää virrass' elämän,
Konsa innoin hyrskyellen,
Konsa hiljaa, huo'ahdellen…
Aaltonen, oi, aaltonen,
Laisesi on ihminen!
KYSYIN KUKALTA —
Kysyin kukalta: kukkanen,
Miks olet kaunis noin — miksi?
Kysyin immeltä: ken oi, ken
Noin loi sinut kaunihiksi?
Katsoi kukkanen kaunoinen.
Katsoi kainosti taivaasen…
Immyt se peilistä kauneuttaan
Keimaillen riensi katsomaan…
KUKAN OIKEUS.
Ei oikeutt' ole kukalla
Valita poimijoita.
Eik' ihmisellä oikeutta
Oo muuttaa kohtaloita.
Tuo oikeus sentään suotu on
Kukalle: — luoda kukinnon,
ja ihmishengelläkin on
Tuo kukkimisen oike'us!