Spirid jatkoi: "huomasi jäniksen nopeammin kuin puhdistat nenäsi tupakasta. Kiljaisi koirille: 'hei, Urho, hei Nopsa!' ja samassa itse hevosen selässä täyttä kyytiä, vaikea sanoa, kuka nopeammin, hänkö, vai koirat. Puhdistamatonta viinaakin joi korttelin yhdellä henkäyksellä, eikä ollut millänsäkään. Oivallinen koirainhoitaja! Vasta äskettäin alkoi lakkaamatta katsella neitiä. Pikiintyikö hän todellakin neitiin, vai noituiko tämä hänet, en tiedä. Varmaa kumminkin on, että mies joutui turmioon, ämmäytyi kokonaan, hitto ties, mikä häneen lie mennyt, pfyi! sopimatonta sanoa."
"Hyvin kerrottu!" pisti Dorosh väliin. "Kun neiti vain sattuu katsomaan häneen, niin ohjakset putoavat käsistä; Urhoa sanoo Nopsaksi, hairahtuu eikä tiedä mitä tekee. Kerran saapui neiti talliin, jossa Mikita harjasi hevosia. — 'Anna, Mikita', sanoi, 'asetan jalkani päällesi.' Ja hän hölmö, oli ilosta haljeta: 'ei ainoastaan jalkaasi, vaan istu itse selkääni.' Neiti kohotti jalkansa; ja kun hän huomasi tuon täyteläisen, valkoisen jalan, niin hän heti huumautui. Hän koukisti selkänsä ja tartuttuaan molemmin käsin neidin paljaisiin jalkoihin alkoi laukata kuin hevonen pitkin ketoja. Missä he kävivät, sitä hän ei voinut sanoa. Hän palasi puolikuolleena takaisin ja siitä lähtien alkoi kuihtua. Kun sitte eräänä aamuna mentiin talliin, tavattiin siellä ainoastaan tuhkaläjä ja tyhjä ämpäri: mies oli palanut niin tyystin, ettei luitakaan jäänyt jäljelle, palanut yksinään. Ja siihen meni mies, jonka veroista ei ole toista tässä maailmassa."
Kun Spirid oli lopettanut kertomuksensa, alkoivat kaikki yhteen ääneen ylistää koirainhoitajaa, luetella hänen ansioitansa.
"Oletkos kuullut Sheptshihasta?" kysyi Dorosh, kääntyen Homaan päin.
"En."
"Ohhoh! No, eipä teille näytä siellä seminaarissa liikoja viisauksia opetettavan. No, kuule, niin minä kerron. Meillä on kylässä Sheptun niminen kasakka, kelpo mies! Hänen tapanansa on joskus varastella ja valhetella ilman mitään syytä, mutta… kelpo kasakka silti. Hänen mökkinsä ei ole kaukana täältä. Juuri tähän aikaan kuin me nyt syömme illallista, meni Sheptun illallisen jälkeen maata vaimonsa kanssa. Kun oli kaunis ilma, asettui Sheptshiha ulos ja Sheptun tupaan penkille; tahi ei: vaimo tupaan penkille ja mies pihalle…"
"Ei penkille, vaan lattialle", keskeytti rapulla seisova muori.
Dorosh katsahti häneen, sitte loi silmänsä maahan, sitte uudelleen häneen, oli hetken ääneti ja lausui: "Kun riisun alusvaatteet päältäsi tässä kaikkien nähden, niin miltähän näytät."
Tämä varoitus vaikutti. Muori vaikeni eikä enää kertaakaan keskeyttänyt puhetta.
Dorosh jatkoi: "ja tuvan keskellä, orressa riippuvassa kätkyessä lepäsi vuoden vanha lapsi, poikako, vai tyttö, en muista. Siinä penkillä nukkuessaan kuuli vaimo äkkiä koiran raappivan oven takana ja ulvovan, niin että oikein korvia särki. Vaimo säikähti, sillä vaimoväkihän on niin typerää väkeä, että tarvitsee vain illansuussa pistää nenänsä ovenraosta sisään, niin silloin jo niillä sydän halkeaa peljästyksestä. Kumminkin hän ajatteli: 'Annappa isken kuonoon tuota kirottua koiraa, kyllä lakkaa ulvomasta', — ja siepattuaan hiilihangon käteensä, läksi ovelle. Ei ehtinyt muija-paha kuin hiukan raottaa ovea, kun koira loikkasi hänen jalkojensa välitse suoraan kehdolle. Skeptshiha näkee, ettei se enää olekaan koira, vaan talon neiti; niin ja jos se olisi ollut talon neiti sellaisena kuin hän hänet tunsi, niin ei se olisi ollut mitään; mutta katso: se oli kokonaan sininen ja silmät hehkuivat kuin hiili. Hän sieppasi lapsen, purasi sen kaulan ja alkoi imeä verta. Sheptshiha vain kiljasi: 'Oi, lapseni!' ja suinpäin ulos tuvasta: Näki eteisen oven suljetuksi, siis suoraapäätä vintille; siellä istui väristen typerä akka, kunnes huomasi neidin nousevan vintille, hyökkäävän hänen kimppuunsa ja alkavan purra hänen ruumistaan. Vasta aamulla veti mies vaimonsa vintiltä kokonaan pureskeltuna ja sinertävänä; ja seuraavana päivänä heitti muijapaha henkensä. Niin, sellaista sitä tapahtuu! Vaikka kuuluikin herrassukuun, niin noita oli, todellinen velho."