"Entä, jos nousee?…"
Ruumis kohotti päätään…
Hän katsahti villisti ja hieroi silmiään. Mutta ruumis ei maannut, vaan istui arkussaan. Hän käänsi silmänsä pois arkusta, mutta samassa hän ne kauhulla jälleen suuntasi samaan paikkaan. Ruumis oli noussut seisomaan… Käveli suljetuin silmin pitkin kirkkoa lakkaamatta haparoiden käsillään ikäänkuin etsien jotakin.
Se tuli suoraan kohti häntä. Kauhuissaan piirsi hän ympyrän ympärilleen; alkoi sitte ponnistaen lukea rukouksia ja henkien manauksia, joita hän oli oppinut eräältä munkilta, joka koko elämänsä ajan oli nähnyt noitia ja pahoja henkiä.
Ruumis pysähtyi melkein hänen tekemänsä ympyrän rajalle, mutta näkyi, ettei sillä ollut voimia astua sen yli; se sinertyi kuin ihminen, joka jo muutamia päiviä on ollut ruumiina. Homalla ei ollut rohkeutta katsoa ruumiiseen: se oli kaamea; se kalisteli ja puri hampaitaan, avasi kuolleet silmänsä; mutta mitään näkemättä raivoissaan kääntyi toiselle suunnalle ja ojennetuin käsin tarttui jokaiseen pylvääseen ja esineeseen, tahtoen saada Homan kiinni. Se pysähtyi vihdoin, heristi sormellaan ja laskeutui arkkuunsa.
Filosofi ei kaukaan aikaan voinut päästä tuntoihinsa ja kauhulla katseli vaan noidan ahdasta asuntoa. Vihdoin arkku irtosi paikaltaan ja alkoi kiitää ympäri kirkkoa tehden joka suuntaan ilmassa ristinmerkkejä. Filosofi näki sen melkein päänsä päällä, mutta samalla, hän huomasi, ettei se voinut tulla hänen piirtämänsä ympyrän sisäpuolelle ja että se kuuli hänen manauksensa. Arkku syöksyi takaisin keskelle kirkkoa ja asettui entiselle paikalleen. Ruumis kohosi siitä uudelleen sinisenä, vihertyneempänä. Mutta samassa kuului kaukainen kukon laulu; ruumis laskeutui arkkuun ja arkun kansi paiskahti kiinni.
Filosofin sydän tykki ankarasti, hiki valui virtana pitkin ruumista; mutta kukon laulusta virkistyneenä, hän alkoi lukea nopeasti niitä sivuja, jotka hänen aikaisemmin olisi pitänyt lukea. Aamun koitteessa tulivat kirkon palvelija ja vanha Javtuh hänen sijalleen. Javtuh toimi tällä kertaa suntiona.
Päästyään yösijalleen ei filosofi pitkään aikaan voinut nukkua; mutta väsymys voitti lopulta, ja hän nukkui päivälliseen saakka. Kun hän heräsi, tuntui hänestä siltä kuin hän olisi nähnyt unissa kaikki viime yön tapahtumat. Hänelle annettiin neljännes paloviinaa vahvistukseksi. Päivällisillä hän tuli heti ennalleen, ja söi kookkaan porsaan melkein yksinään. Mutta jonkun hänelle itselleenkin käsittämättömän tunteen vaikutuksesta ei hänellä ollut rohkeutta puhua kenellekään yöllisistä tapahtumista kirkossa. Uteliaitten kysymyksiin hän vastasi vain lyhyesti: "Niin, sattuihan siellä kaikellaisia ihmeitä." Filosofi oli niitä ihmisiä, joissa herää tavaton ihmisrakkaus, kun heitä hyvästi ruokitaan. Hän lepäsi pitkällään piippu hampaissa, katseli kaikkia herttaisin silmin ja lakkaamatta syljeskeli sivulleen.
Päivällisen jälkeen filosofi oli erinomaisella tuulella. Hän ehti kävellä koko kylän ja tutustui melkein kaikkien kanssa; kahdesta mökistä hänet ajettiin uloskin; eräs sievä nuorikko läimähytti häntä aika tavalla kepillä, kun hänelle juolahti mieleen koetella, mistä aineesta tällä oli paita päällään. Mutta mitä enemmän ilta lähestyi; sitä miettivämmäksi tuli filosofi. Tuntia ennen illallista kokoontui melkein koko palvelusväki pelaamaan kraglia [keilin tapainen peli, jossa pallojen sijasta käytetään keppejä], jossa voittajalla on oikeus ratsastaa voitetun seljässä. Peli tuli katsojille hyvin mielenkiintoiseksi: usein kiipesi leveäharteinen hevospaimen hinterän ja hoikkasäärisen sianpaimenen selkään. Joskus taas sai hevospaimen tarjota oman selkänsä, jolloin Dorosh kiivetessään siihen aina lausui: "Ah, mikä härkä!" Vanhemmat istuivat keittiön rapuilla. He katselivat peliä erittäin vakavina, piiput hampaissa, silloinkin kun nuoriso puhkesi raikkaaseen nauruun hevospaimenen tahi Spiridin lausuessa jonkun sukkeluuden. Turhaan koetti Homa yhtyä peliin: joku hämärä ajatus vaivasi häntä. Ja vaikka hän illallisella kuinka koetti saada itsensä iloiseksi, kauhu kumminkin sai hänessä sijaa sitä mukaa kuin taivas pimeni.
"Jo on aika, pani seminaarilainen!" lausui tuttava harmaapäinen kasakka nousten ylös Doroshin kanssa: "lähtekäämme toimeen."