Koko suuren valtatien täyttivät silloin grammatikot, filosofit ja teologit. Kellä ei ollut omaa kotoa, se meni toverinsa luo. Filosofit ja teologit menivät kotiopettajiksi varakkaisiin perheisiin, saaden palkaksi jalkineet vuodeksi, joskus myöskin puvun. Koko joukkue kulki yhdessä, keitti puuronsa tien vieressä ja vietti yönsä kedolla. Jokaisella oli pussi selässä, jossa oli yksi paita ja pari jalkariepuja. Teologit olivat tavallisesti säästäviä ja säännöllisiä: he kantoivat kenkiänsä kepissä olallaan ja likaisella tiellä käärivät housunsa lahkeet polviin asti. Kun huomattiin talo syrjässä, käännyttiin heti valtatieltä, poikettiin talon akkunan alle, asetuttiin riviin ja alettiin täydestä kurkusta laulaa kirkkolauluja. Talon isäntä, joku vanha kasakka, kuunteli tarkasti kyynäspäittensä varassa laulua, puhkesi katkeraan itkuun ja emäntäänsä kääntyen lausui: "Muija, koululaisten laulu on jotakin hyvin järkevää, vie heille silavaa ja muuta hyvää, jota sinulla on." Ja kokonainen maljakko keitettyjä kaali- ja marjapiirakkoja joutui laulajain pussiin; suuri kimpale silavaa, joskus myöskin sidottu kana sullottiin samaan säiliöön. Vahvistettuaan itseänsä tällaisella varastolla, jatkoivat grammatikot, retorit, filosofit ja teologit matkaansa. Mitä kauemmaksi päästiin, sitä pienemmäksi hupeni kumminkin seurue. Melkein kaikki hajaantuivat koteihinsa, jälelle jäivät ainoastaan ne, joiden syntymäpesä oli kauempana muita.
Erään kerran tällaisen retken aikana erosi kolme seminaarilaista toisista hankkiakseen ruoka-aineita jostakin lähimmästä talosta, sillä eväspussi oli jo kauan ollut tyhjä. He olivat teologi Haljava, filosofi Homa Brut ja retori Tiberi Gorobets.
Teologi oli kookas ja hartiakas mies. Hänellä oli omituinen tapa: hän varasti jokaisen esineen, mikä sattui olemaan hänen lähettyvillänsä. Joskus hän oli hyvin synkkä ja kun hän joi itsensä juovuksiin, piiloutui hän aroheinikkoon, ja seminaarilla oli vaikea työ löytää hänet sieltä.
Filosofi Homa Brut oli luonteeltaan iloinen, loikoi mielellään ja poltti piippua; juomaretkellä ollessaan hän tilasi aina soittajia ja tanssi. Hän sai useasti nahkaletkusta, mutta kärsi sen filosofin välinpitämättömyydellä arvellen, että minkä täytyy tapahtua, sitä ei voi välttää.
Retori Tiberi Gorobetsilla ei vielä ollut oikeutta pitää viiksiä, juoda paloviinaa eikä polttaa piippua; hänen luonteensa oli vielä vähän kehittynyt, mutta hänen otsassaan olevista suurista kuhmuista päättäen, jotka useinkin herättivät huomiota hänen luokalle tullessaan, voi otaksua, että hänestä aikaa myöten tulisi hyvä soturi. Teologi Haljava ja filosofi Homa käyttivät häntä edusmiehenään.
Oli jo ilta, kun he poikkesivat valtatieltä; aurinko oli juuri laskenut, ja päivän lämmin oli vielä ilmassa. Teologi ja filosofi kulkivat ääneti piippujaan imeskellen; retori Tiberi Gorobets katkoi kepillään tienvieressä kasvavaa rikkaruohoa. Tie kulki hajanaisten tammi- ja pähkinäpuuryhmien lävitse. Kumpuja ja pieniä mäkiä, viheriöitä ja ympyriäisiä kuin kirkon kupoli, näkyi siellä täällä tasangolla. Pari tuuleentunutta vainiota ilmoitti jonkun kylän olevan lähellä. Mutta oli kulunut jo tunnin verran siitä kun he olivat vainiot sivuuttaneet, mutta ei vieläkään mitään ihmisasuntoa näkynyt. Hämärä pimensi kokonaan taivaan, ainoastaan lännessä kuumotti ruusunpunainen hohto.
"Hitto vie!", virkkoi filosofi Homa Brut: "näytti aivan siltä kuin talo tulisi tuossapaikassa."
Teologi oli ääneti, katsahti ympäristöön, pisti piipun suuhunsa, ja niin jatkettiin matkaa.
"Jumaliste!", puuskahti filosofi uudelleen, pysähtyen: "ei siellä näy jälkeäkään talosta."
"Mutta ehkäpä etempänä tulee joku talo", sanoi teologi päästämättä piippua hampaistaan.