"Ei ole tilaa", mumisi muori: "piha on täynnä vieraita ja joka tuvan nurkka nukkujia. Mihinkä minä teidät sijoitan? Ja kaiken lisäksi kaikki kolme niin suuria vahvoja miehiä! Tupanihan hajoaa aivan, jos minä päästän teidät sinne. Kyllä minä tunnen nuo filosofit ja teologit: jos ne juopot laskee sisään, niin ei koko talosta jää mitään jäljelle. Menkää, menkää! Ei täällä ole tilaa teikäläisille."
"Ole nyt armelias, rakas muori! Eihän sovi, että kristitty sielu joutuu tuhoon aivan syyttä? Sijoita meidät, mihin tahdot; ja jos me jotakin pahaa teemme, niin kuivukoon kätemme heti. Usko se."
Muori näytti tulevan leppeämmäksi. "Hyvä", lausui hän ikäänkuin ajatellen: "minä päästän teidät, mutta sijoitan kaikki eri paikkoihin; en saa rauhaa sielussani, jos makaatte yhdessä."
"Tee kuten tahdot; me tottelemme."
Portti narisi, ja matkalaiset astuivat pihaan.
"Kuuleppa, muoriseni", sanoi filosofi käyden vanhuksen perässä: "vatsassa tuntuu kuin joku rattailla ajaisi: aamusta lähtien ei ole ollut ruuan muruakaan suussa."
"Kas, mitä vielä tahtoo!" tuumi muori: "minulla ei ole mitään, uunikaan ei lämminnyt tänä päivänä."
"Kyllä me huomenna maksaisimme kaikesta aivan puhtaassa rahassa", jatkoi filosofi. "Niin", virkkoi hän hiljaa, "kyllä saisit odottaa maksua!"
"Menkää, menkää! ja tyytykää siihen, mitä saatte! Kyllä piru toi nuo hienot nuoret herrat tänne!"
Filosofi Homa tuli aivan alakuloiseksi näistä sanoista, mutta äkkiä tunsi hänen nenänsä kuivatun kalan hajua; hän katsahti sivullaan kulkevaan teologiin ja huomasi hänen taskustaan pistävän suuren kalan hännän: tämä oli ehtinyt siepata kalan kuormasta. Ja kun hän ei tehnyt sitä mistään omanvoitonpyynnöstä, vaan pelkästä tavasta, niin filosofi Homa pisti kätensä teologin taskuun aivan kuin omaansa ja otti sieltä kalan, varsinkin kun teologi näytti unhoittaneen koko tavaran ja kaikesta päättäen valmistautui toista hankkimaan.