Muori sijoitti retorin tupaan, teologin hän sulki tyhjään kamariin ja filosofin lammasnavettaan.
Jäätyänsä yksin söi filosofi yhdessä minuutissa kalan, katsellen hämähäkin verkon peittämiä navetan seiniä, potkaisi jalallaan toisesta navetasta uteliaisuudesta esiin pistävää sian kärsää ja kääntyi sitte oikealle kyljelleen ottaakseen hyvän unen. Äkkiä aukeni matala ovi ja muori ilmestyi kynnykselle.
"No, muoriseni, mitä tahdot?" lausui filosofi.
Mutta vanhus käveli suoraan häntä kohti kädet levällään.
"Ahaa!" ajatteli filosofi. "Ei, kyyhkyseni, olet liian vanha!"
Hän perääntyi vähän, mutta kursailematta läheni vanhus nuorukaista.
"Kuuleppas, muoriseni!" sanoi filosofi: "nyt on paastonaika; minä puolestani olen sellainen ihminen, etten tuhannesta kultarahastakaan riko paastoa."
Mutta muori liikutteli käsiään ja tahtoi tarttua häneen virkkamatta sanaakaan.
Filosofin valtasi kauhu, kun hän huomasi omituisen loisteen muorin silmissä. "Muori hyvä, mitä sinä? Mene, mene Jumalan nimeen!" huudahti hän.
Mutta muori tarttui hänen käsiinsä lausumatta sanaakaan.