Tshitshikow huomasi tosiaankin rouvas-ihmisen, joka oli vähällä ollut jäädä häneltä kokonaan huomaamatta, hänen kumarrellessaan oven suussa Manilow'in kanssa. Rouva oli sangen sievä, puettu hyvällä aistilla. Hyvästi istui hänen yllään silkkinen vaalea kapotti. Vähäinen hento käsi viskasi jotakin kiireesti pöydälle ja puristi batistisen, kulmilta korko-ompeluilla varustetun nenäliinan. Hän kohottihe sohvalta, jossa oli istunut, ja Tshitshikow suuteli hänen kättänsä mielihyvällä. Rouva virkkoi — kielikin hänellä vähän sorahteli — että heidän on erittäin iloista nähdä häntä ja ettei ollut päivääkään, jolloin hänen miehensä ei olisi muistellut häntä.
— "Niin", liitti Manilow, "lakkaamattapa vaimoni aina kyseli ja kyseli: 'missäs se sinun ystäväsi viipyy?' 'Malta, kultani, kyllä hän tulee!' Ja nytpä viimein teittekin meille sen kunnian. Toitte meille todellakin nautinnon, keväisen päivän toitte meille, sydämmen nimipäivät toitte…"
Tshitshikow, kuultuaan, että jo hamaan sydämmen nimipäivään oli saavuttu, kävi oikein hämille ja vastasi kainosti, ett'eihän hänellä ole mahtavaa nimeä, ei edes arvoa korkeata.
— "Teill' on kaikki tyyni", keskeytti Manilow yhä mehevästi myhäillen.
"Teill' on kaikki tyyni, teill' on enemmänkin".
— "Miltä näyttää teistä meidän kaupunki?" kysäsi rouva. "Onko teidän ollut hauska?"
— "Erittäin hauska kaupunki, oikein miellyttävä kaupunki", vastasi Tshitshikow. "Aika on kulunut peräti hupaisesti, seurahan siellä on erinomaisen kohtelias".
— "Mitäs sanotte meidän kuvernöristä?" kysyi rouva.
— "Niin, eikös se ole kaikkein kunnioitettavin ja miellyttävin mies?" kysäsi Manilow.
— "On totisesti", sanoi Tshitshikow; "kaikkein kunnioitettavin mies. Ja kuinka syvälle hän on tunkeutunut virkaansa; kuinka hän sen käsittää! Enemmän pitäisi olla moisia miehiä".
— "Ja kuinka hyvin hän osaa, katsokaas, ottaa vastaan jokaista ja osoittaa kohteliaisuutta käytöksissään", liitti Manilow myhäillen ja mielihyvissään sirristi silmänsäkin, niinkuin kissa, jota hiljalleen kutkutetaan korvan takaa.