Ja hänen silmänsä pysähtyivät yhteen nimeen. Tämä oli ennestään tunnettu Pietari Savelinpoika Kaukana-Kaukalo, joskus maailmassa tilan-omistajattaren Korobotshkan talonpoikia. Tshitshikow ei malttanut nytkään olla sanomatta:

— "Siinäpäs on pituutta, koko rivin leveältä! Käsitöissäkö sinä lienet ollut taitava, vai muutoinko vaan talonpoika, ja mimmoisen kuolit kuoleman? Kapakassako sä henkesi heitit, vai maantielläkö ajoi ylitsesi kömpelö kuorma? — 'Korkki Tahvo, kirvesmies, raittius erinomainen'. Niin vai, vai tässä se nyt on tuo Tahvo Korkki, jättiläinen, joka olisi kelvannut kaartiin! Kävit kai kaikki läänit ristiin rastiin kirves vyöllä ja saappaat selässä, söit rossalla leipää ja kahdella kuivattua kalaa, mutta kukkarossasi kai joka kerran kannoit kotiin satasen ruplia, neuloitpa kukaties vielä setelin ja toisen liinaisiin housuihisikin tai pistit ne saapasvarteesi! Missähän sinusta sitten aika jätti? Kiivennytkö lienet, suurempia tuloja hakien, kirkon torniin ja liukastuit siellä poikkipuulta ja maahan loiskahdit? Joku Miikkula setä sun vieressäsi seisoi, päätänsä raapasi, virkkaen: 'Voi, Junu rukka, noinkos sinua nyt lennättikin!' ja itse kiipesi, nuora vyötäisillään, sinun sijallesi. — Maksim Teljatnikow, suutari. Suutari! Vai suutari! Humalassa kuin suutari, sanoo sananlasku. Tunnenpa minä sinut, veikkonen, tunnen. Tahdotkos, niin kerron koko sun historiasi! Opissa olit ensin saksalaisella mestarilla, joka syötti teitä kaikkia yhdessä ja veteli hihnalla selkään, kun ette olleet tarkkoja, eikä päästänyt kadulle keikkumaan. Etkä ollutkaan sä suutari vain, mutta oikea ihme saapasseppäin seassa, eikä lakannut sua Saksalainen laittelemasta, haastellessaan eukkonsa kanssa tahi kera kumppaninsa. Opista päästyäsi sä virkoit: 'nyt pannaan oma jalka pöydän alle; enkä huolikaan minä Saksalaisen lailla kopekoita kihnutella; minä rikastun tuota pikaa'. Ja sitten, suoritettuasi herrallesi melkoisen veron, avasit sinä puodin ja otit työtä runsaasti, — ja anna soittaa sitten! Polkuhinnalla ostit jostakin märännyttä nahkaa ja voitit kuin voititkin kaksin kerroin joka saappaalta; mutta kului viikko, toinen, niin läksivät sinun saappaasi halkeilemaan, ja sinut haukuttiin suut silmät täyteen. Puotisi tyhjeni tyhjenemistään, sinä rupesit juomaan ja pitkin katuja vetelehtämään, puhellen: 'Kyll' on kovaa tämä elämä! Ei tule toimeen Venäjän mies, kun Saksalainen on aina tiellä!' — Mikäs mies tämä on? Elsa Varpunen? Mitä hittoja: akkako! Mikäs sen tänne survasi? Peiakkaan Sobakevitsh, petti näet tässäkin!"

Tshitshikow oli oikeassa; se oli kuin olikin akka. Miten se oli miesten luetteloon päässyt, on vaikea sanoa; mutta niin taitavasti oli sen nimi siihen kirjoitettu, että kaukaa luuli sitä mieheksi, nimeltä Eljas. Tshitshikow ei huolinut Elsasta, vaan pyhkäsi hänet samassa pois.

— "Yrjö Hiljaan-Hyvä-Tulevi!" jatkoi hän tarkasteluansa. "Mikäs sinä olit miehiäsi? Ajurinako olit ja, hankittuasi itsellesi troikan ja niinimattoisen kojureen, jätit ikipäiviksi kotisi ja läksit kauppamiesten kanssa kuljeksimaan markkinoilta markkinoille? Maantielläköhän sä henkesi Herralle annoit, vai surmasivatko sinut omat kumppalisi jonkun paksun ja punaposkisen sotamiehen-muijan tähden, vai rupesiko metsärosvo pitämään hyvää silmää sun nahkaisiin rukkasiisi ja sun pieniin, mutta lujiin hevosiisi, vai lienetkö muutoin vaan pankolla maatessasi miettinyt sinne tänne ja sitten yks kaks poikennut kapakkaan ja sieltä suoraa päätä avantoon, ja sinne mies meni kuin Mähösen viina? Voi veikkoset Venäläiset! Ei tee teillä mieli kuolla omaa kuolemata! — Entäs te, kulta poikaseni!" jatkoi hän, silmäellen sitä listaa, johon olivat kirjoitetut Pljushkin'in karkurit, "elossa te kyllä olette, mutta mitäpäs hyötyä teistä siltä on? Yhtä olette kuin kuolleetkin! Ja missähän teitä nyt kantelevat nopeat jalkanne? Huonoko teillä oli olo Pljushkin'in luona, vai muutoin vaan omasta halustanne samoilette metsissä, matkamiehiä ryöstellen? Vankihuoneissako istunette vai lienette ruvenneet toiselle herralle ja nyt maata viljelette? Jeremias Korpela, Nikita Kiertäväinen, hänen poikansa Anton Kiertäväinen… No nämä ovat jo nimeltäänkin karkulaisia. — Popow, hovin palvelija… Kirjantaitava kaiketi. Puukko kädessä et mahtanut huiskia, vaan varastit herras-tavalla. Vaan äläs, jopa sai sinut kiinni ispravnikka-kapteni. Rohkeana sinä seisot tutkinnossa."

— 'Kenen miehiä?' kysäisee ispravnikka ja liittää sinulle tässä selvässä jutussa pari tuntuvaa sanaa.

— 'Sen ja sen hovinherran miehiä', vastaat sä rohkeasti.

— 'Mikä toimenasi täällä?' kysyy ispravnikka.

— 'Raha-ansiolle olen päästetty', vastaat sinä, sanoja tapailematta.

— 'Missä pässi?'

— 'Isännällä, porvari Pimenow'illa'.