— "Totta kyllä, totta kyllä", vastasi Tshitshikow.
— "Aivan toista", vastasi Manilow, "aivan toista olisi, jos olisi kunnon naapureita, jos vaikkapa esimerkiksi olisi semmoinen mies, jonka kanssa, niinkuin nyt puhumisen katsannossa, saisi keskustella ystävällisyydestä, hyvästä kohtelemisesta, seurata jotakin semmoista tutkimista tieteellisyyden katsannossa, jotta tuntuisi sielussa ja sydämmessä semmoinen niinkuin liikutus, jotta niin sanoakseni niinkuin jonkunlainen lämmin höyryileminen…"
Tässä tahtoi Manilow lausua jotakin lisää, mutta, huomattuaan vähän takertuneensa, tokaisi vaan kädellään ilmaan ja jatkoi: "silloin tietysti maa-elämä ja yksinäisyys saattaisivat tarjota monta huvitusta. Vaan eihän ole ketään, ei niin ketään. Joskus tuossa joutessaan vain lukee 'Isänmaan Poikaa'." [Laajalti levinnyt kirjallinen lehti Venäjällä. Suomentajan muistutus.]
Tshitshikow oli aivan yhtä mieltä, lisäten, ett'ei mitään sen hauskempaa saata ollakaan kuin elää yksinäisyydessä, nauttia luonnon ihanuutta ja lueskella joskus jotakin kirjaa.
— "Niin, mutta", lisäsi Manilow, "kun ei kumminkaan ole ystävätä, jonka kanssa voisi jakaa kaikki…"
— "Niin, se on totta, totta se on totisesti!" keskeytti Tshitshikow. "Mitä maksaisivatkaan silloin kaikki maailman aarteet! 'Älköön sulla olko rahoja, vaan olkoon hyviä ihmisiä, joitten kanssa saatat seurustella', sanoi eräs muinas-ajan viisas".
— "Ja tiedättenkös, Pavel Ivanovitsh!" sanoi Manilow, ja nyt hänen kasvoillaan asui ei ainoastaan makeus, vaan äitelyys, aivan kuin lääkkeessä, jonka sukkela lääkäri on tehnyt armottoman makeaksi, potilastansa miellyttääkseen. "Silloin tuntuu jotakin niinkuin siinä katsannossa että hengellistä nautintoa… Niinkuin esimerkiksi nyt, kun minulle on suotu onni, niin sanoakseni harvinainen onni, puhua teidän kanssanne ja nauttia teidän armaista puheistanne…"
— "No mutta mitäs armautta?… Mitätön ihminenhän minä olen, en mitään muuta", vastani Tshitshikow.
— "Oi, Pavel Ivanovitsh! sallikaa minun olla vilpitön: mielelläni antaisin puolet kaikkea omaisuuttani, jos minulla olisi edes osa teidän ansioitanne!…"
— "Päin vastoin, minäpä juuri pitäisin suurimpana…"