Ties mihinkä tämä molemmanpuolinen tunteitten vuodattelu olisi päättynytkään, ell'ei palvelija olisi tullut ilmoittamaan, että pöytä oli katettu.
— "Pyydän nöyrimmästi!" sanoi Manilow. "Älkää panko pahaksenne, joll'ei meillä ole senkaltaisia päivällisiä kuin parketeilla ja pääkaupungissa; meillä on vaan, Venäjän tavan mukaan, kaalia, vaan hetaasta sydämmestä. Pyydän nöyrimmästi!"
Nyt kesti vielä jonkun aikaa väittelyä siitä, kuka muka ensimmäisenä menisi. Tshitshikow se vihdoin astui ruokasaliin kuve edellä.
Ruokasalissa oli jo odottamassa Manilow'in kaksi poikaa, kumpikin siinä iässä, jossa lapsia jo pannaan pöytään istumaan, vaikka vielä korkeilla tuoleilla. Heidän vieressään seisoi opettaja, joka kumarsi kohteliaasti ja suu hymyssä. Emäntä kävi liemimaljan luokse; vieras asetettiin isännän ja emännän väliin; palvelija sitoi lasten kaulaan salvetit.
— "Suloisia lapsia!" virkkoi Tshitshikow katsahdettuansa heihin.
"Kuinka vanhoja he ovat?"
— "Vanhempi on kahdeksannella, nuorempi täytti vasta eilen kuusi vuotta", vastasi rouva.
— "Themistoklus!" sanoi Manilow, kääntyen vanhempaan, joka koetti pelastaa salvetin poimuihin joutunutta leukaansa. Tshitshikow kohautti hieman silmäkulmaansa, kuultuaan tuommoisen osaksi kreikkalaisen nimen, johon Manilow ties mistä syystä oli pannut päätteeksi us, vaan pian hän jälleen kiiruhti asettamaan kasvonsa entiseen asentoon.
— "Themistoklus! Sanopas, mikä on paras kaupunki Franskanmaalla?"
Nyt kiinnitti opettaja Themistoklukseen kaiken huomionsa ja näytti aikovan hypätä pojan silmistä sisään, mutta rauhoittui kokonaan ja nyykäytti päätään, kun Themistoklus vastasi: "Parisi".
— "Entäs mikäs kaupunki meillä on paras?" kysyi taas Manilow.