— "No se on totta, sen minä myönnän, ett'ei hyvää väkeä myö kukaan, ja että Tshitshikow'in talonpojat ovat juomareita, mutta kas tässäpä se morali juuri asuukin, tässäpä se morali juuri piileekin; nyt he ovat lurjuksia, mutta uudessa paikassa saattaa heistä tulla kunnon ihmisiä. Kyllä siihen on ollut esimerkkejä sekä maailmassa yleensä että historiassakin".
— "Ei milloinkaan, ei milloinkaan", puhui kruunun tehtaitten hoitaja; "ei siitä tule mitään, uskokaa pois, sillä Tshitshikow'in talonpojat saavat nyt kaksi vaarallista vihollista. Toinen vihollinen on ukrainalaisten läänien läheisyys, ja niissähän niinkuin tiedämme on viinanmyönti aivan vapaa, — kahden viikon perästä ei heillä ole vaaterepalettakaan päällään, sen minä sanon. Toinen vihollinen on itse tottumus kuljeksimiseen, jonka makuun talonpoika ehdottomastikin pääsee muuton aikana. Siinä pitäisi Tshitshikow'in itsensä alinomaa pitää heitä silmällä ja kovissa kourissa; ahdistaa ja kovistaa niitä pitäisi vähimmästäkin rikoksesta eikä suinkaan luottaa muihin, vaan itse omin käsin antaa, missä on tarvis, milloin niskaan, milloin hampaita vasten".
— "No mitäpäs Tshitshikow'in tarvitsisi itsensä ruveta huitomaan ja hoitamaan ja niskaan antamaan? Saattaahan hän ottaa voudin".
— "Mistä niitä kunnon vouteja saa? Roistoja ne ovat joka mies!"
— "Roistoja siitä syystä, ett'eivät herrat itse pidä mitään huolta taloudestaan".
— "Se on totta se", puuttuivat toiset puheesen. "Jos hovinherra itse edes vähänkin ymmärtää talouden pitoa ja tuntee ihmisiä, niin on hänellä aina oleva hyvä voutikin".
Mutta tehtaitten hoitaja sanoi, ett'ei hyvää voutia saa vähemmällä kuin 5,000:lla ruplalla.
Mutta presidentti sanoi, että kyllä semmoisen saa kolmellakin tuhannella.
Mutta tehtaitten hoitaja sanoi: "Mistä te semmoisen löydätte?
Nenästännekö vai?"
Mutta presidentti sanoi: "Enkä nenästänikään, vaan meidän kihlakunnasta; meillä on Pietari Petrovitsh Samoilow, — juuri semmoista voutia tarvitsisivat Tshitshikow'in talonpojat".