— 'Eihän edes huoli kyytirahoja maksaa', arveli Kopeikin. 'Suur kiitosta siitäkin!'
Ajetaan tuota sitten jytyytetään jääkärin kanssa, ja siinäpä juuri, jääkärin kanssa ajaa jytyytellessä, arvelee ja ajattelee, minä tarkoitan, Kopeikin arvelee ja ajattelee tällä lailla:
— 'Vai niin vainen', sanoi hän, 'vai niin sinä arvelet, että minun pitäisi itseni hankkia varoja ja auttaa itseäni? Kyllä', sanoi hän, 'kyllä minä hankin, hankin minä'.
"Kuinka hänet siellä sitten toimittivat perille ja minne nimen-omaan toimittivat, siitä ei ole mitään selkoa. Ja niin näettehän tiedot kapteni Kopeikin'ista hävisivät, minä tarkoitan, ne hukkuivat unohduksen virtaan, tuommoiseen joissakin määrin niinkuin Leten virtaan, niinkuin runoilijat sanovat. Mutta älkääpäs huoliko! Tässäpä kohden, hyvät herrat, alkaakin juuri solmeutua niin sanoakseni koko romanin juoni. Niin, näettehän, Kopeikin oli kadonnut, ei tiennyt kukaan minne, mutta ei kulunut kahta viikkoakaan, niin aatelkaas: Rjasanin metsiin ilmaantui rosvojoukko, ja tämän joukon päällikkönä oli, minä tarkoitan: tämän joukon päällikkönä ei ollut kukaan muu…"
* * * * *
— "Mutta maltapas nyt, Ivan Andreitsh", keskeytti hänet äkkiä polisimestari; "kapteni Kopeikinhan oli vailla toista kättä ja toista jalkaa, niinhän sinä itse sanoit, mutta Tshitshikow'illahan…"
Postimestari parkasi nyt ja lyödä läimäytti itseään otsaan ja julkisesti nimitti itseänsä pässin pääksi. Hän ei voinut ymmärtää, mitenkä tuo seikka ei ollut johtunut hänen mieleensä jo kertomuksen alussa, ja tunnusti todeksi sananlaskun, joka sanoo: "Venäläisellä on takajärki vahva". Hetkisen kuluttua hän kumminkin rupesi vetelemään verukkeita ja koetti kiertyä pulasta, sanoen, että onhan kumminkin mekaniki päässyt Amerikassa ihmeteltävään täydellisyyteen. Sanomalehdissäkin on kerrottu, kuinka siellä on keksitty semmoisia puujalkoja, ett'ei huoli muuta kuin painaa erästä sala-jousta, niin lähtevät jalat liikkeelle ja vievät ihmisen taivas ties minne astikka, niin ett'ei sitä sen koommin mistään enää löydäkään.
Kukaan ei kumminkaan ottanut uskoaksensa Tshitshikow'ia kapteni Kopeikin'iksi; postimestari oli heidän mielestään harpannut vähän liiemmäksi arveluissaan. Mutta eivätpä hekään puolestansa olleet Mattia huonommat, vaan menivät, postimestarin älykkäitä arveluita seuraten, kenties vieläkin kauemmas. Useampain, tavallansa näppäräinkin luulojen joukossa oli yksi — outo sitä on sanoakin — eiköhän muka Tshitshikow vaan olekin valevaatteisin pukeunut Napoleon. Englanti muka on jo ammon ajoista kadehtinut Venäjänmaan laveutta ja leveyttä, usein on nähty pilkkakuviakin, joissa Venäläinen puhelee Englantilaisen kanssa. Englantilainen pitelee takanansa koiraa kahleissa ja tämä koira tarkoittaa Napoleonia. "Kavahda sinä"', sanoo Englantilainen, "jos niinkuin mitä semmoista tapahtuu, niin päästän minä tämän koiran kimppuusi!" Ja kukaties he ovatkin päästäneet hänet Helenan saarelta ja niin hän nyt tunkeutuukin näetsen Venäjän maahan; on olevinaan Tshitshikow, mutt' ei toden teolla olekaan Tshitshikow.
Tätä tämmöistä virkamiehet eivät uskoneet. He rupesivat kumminkin asiata aprikoimaan ja harkitsemaan itsekukin kohdastansa, ja niinpä vaan heidän mielestänsä oli että kun Tshitshikow kääntyy ja asettuu seisomaan sivuun niin kyllä hänen kasvonsa hyvin paljon muistuttaa Napoleonin muotokuvaa. Polisimestari, joka oli palvellut sotaväessä 1812 vuoden sodassa ja oli omin silmin nähnyt Napoleonin, ei saattanut olla myöntämättä, ett'ei Napoleon kooltansakaan ollut isompi Tshitshikow'ia, ja mitä taas ruumiin rakennukseen tulee, niin ei Napoleonkaan ollut liian lihava eikä taas niinkään, että olisi ollut liian laiha. Muutamat lukijat kukaties pitävät tätä perättömänä, ja kirjantekijäkin olisi altis heidän mielihyviksensä sanomaan tätä perättömäksi, mutta niinkuin kiusaksi on kaikki tämä tapahtunut juuri niin kuin olen kertonut. Tässä on myöskin muistamista, että kaikki tämä tapahtui siihen kuuluisaan aikaan, jolloin Franskalainen ajettiin maasta pois. Siihen aikaan tuli kaikista tilan-omistajista, kauppiaista, puotipalvelijoista, jokaisesta, ken osasi lukea, ja jokaisesta, ken ei osannutkaan lukea, kaikista tuli nyt ainakin kahdeksaksi vuodeksi kiivaita politikin miehiä. "Moskovan lehteä" ja "Isänmaan Poikaa" luettiin armottomasti; viimeisen lukijan käsiin ne joutuivat pelkkinä repaleina, joista ei enää ollut mihinkään. Kun ennen vanhaan oli ollut tavallista kysyä: "Paljostako möitte kaurat? Potkasiko eilinen lumisade kuinka hyvin?" niin kyseltiin nyt: "Mitäs nykyjään sanomissa lukee? Eiköhän taas ole Napoleonia päästetty saarelta irti?" Tätä kauppamiehet kovasti pelkäsivät, he kun täydellisesti uskoivat erästä ennustusta, jonka ilmoittaja oli jo kolme vuotta istunut linnassa. Tämä profeta oli ilmaunut ties mistä päin, lammasnahkaisessa turkissa ja virsuissa, jotka kovasti tulivat märänneeltä kalalta, ja saarnannut, että Napoleon on Antikristus, jota pidetään kivisissä kahleissa kuuden seinän ja seitsemän merenselän takana, mutta joka sittemmin katkaisee kahleensa ja valloittaa kaiken maailman. Tämän ennustuksensa tähden pääsi profeta, niinkuin pitikin, linnaan, mutta kumminkin oli hän ennättänyt tehdä tehtävänsä ja säikäyttää kauppamiehet. Kauan aikaa vielä perästäkin päin oli kauppiailla tapana, tehtyänsä edullisimpiakin kauppoja ja istuessaan ravintolassa juomassa harjakaisia, jutella teekupin ääressä Antikristuksesta. Useat virka- ja aatelismiehet ehdottomastikin mietiskelivät tätä asiata, ja koska heissä oli paljo mystillisyyttä, mikä siihen aikaan kuten tietty on, oli muodissa, niin olivat he näkevinään jotakin erinomaista jok'ainoassa kirjaimessa, joista nimi Napoleon oli pantu kokoon; olivatpa löytävinään siinä salaperäisiä merkkejäkin.
Eipä siis ihmekään, että tämä pykälä pani virkamiehet kovasti tuumimaan ja aprikoimaan. Pian he kumminkin hoksasivat harpanneensa jo kovin kauas, ja ett'ei tässä kaikessa ole pontta eikä perää. Siinä sitä sitten ajateltiin, arveltiin, puheltiin ja pakinoitiin ja päätettiin viimein, ett'ei olisi hullumpaa, jos vielä kerran oikein tarkasti tiedustelisi Nosdrew'ilta. Hän kun ensimmäisenä oli pannut liikkeelle tuon jutun kuolleista sieluista ja oli, niinkuin sanotaan, läheisessä yhteydessä Tshitshikow'in kanssa, niin mahtaa hän kaiketi tietää yhtä ja toista hänen elämästänsä. Koetetaanpas muka saada vielä sitä tietä selvä asiasta.