Ja kukapa Venäläinen ei rakastaisi nopeata ajamista? Hänenkö henkensä, tuo huimaan temmellykseen ja elohon pyrkivä henki ei sanoisi joskus: "Hiiteen kaikki tyyni!" Hänenkö henkensä ei rakastaisi sitä? Sitäkö ei maksaisi rakastaa, siinä kun kuuluu jotakin juhlallista ja ihmeellistä? Tuntuu kuin olisi salainen voima siepannut sinut siivillensä, sä lennät ja kaikki lentää: lentää virstat, lentää vastahasi kauppiaat kuormarekiensä ajo-istuimella, lentää molemmilla puolin metsä tummine honka- ja kuusi-rinteineen, ja siinä kirveen kilahdukset, ja siinä variksen vaa'unnat; koko tie lentää ties minne päättyvään kaukaisuuteen; ja jotakin kauheata asuu tuossa nopeassa välkynnässä, missä ei ennätä muotohonsa selvitä poistuva esine; yksin taivas vaan pääsi päällä ja keveät hattarat ja pilvien lomitse kulkeva kuu näyttävät pysyvän asemillaan. Voi sua, troikka, voi lintuani sua! Kuka on sinut keksinyt! Uljaassa kansassa lienet sa varmaan syntynyt, maassa siinä, mikä ei leikkiä laske, vaan tasaisena tanterena on levällensä heittäynyt, täyttäen puolen maailmaa, ja menepäs lukemaan siinä virstoja, kunnes rupeaa silmiäsi huikaisemaan. Eikä ole kovin konstikkaat nuo ajopelit, ei niitä ole kiinnitetty rautaisilla kierteillä, vaan yks kaks kirveellä ja puukolla sinut tekasi ja kokoonpani Jaroslavin mies. Eikä istu kyytimies saksan saappaat jalassa: parta ja rukkaset ja istuukin näet piru ties minkä päällä; mutta kun nousee hän ja huiskaisee ja laulun alkaa, niin hevoset vihurina kiitämään, pyöräin puolat ovat enää yhtenä ympyränä, järähti maa ja huudahti säikäyksissään pysähtynyt matkamies, — ja tuolla se nyt kiitää ja kiitää ja kiitää!… Ja nyt näkyy jo tuolla kaukana, kuinka se lyö pölypilviä ilmaan.
Niinhän sinäkin, Venäjänmaa, kiidät kuni saavuttamaton troikka? Sakeana savuna pöllyää allasi tie, sillat kumisevat, kaikki jääpi jäljelle. Katsoja pysähtyy, jumalallista ihmettä hämmästyen. Ukonnuoliko se on, taivaasta singahtanut? Mitä tietää tämä kauhua nostava liike? ja mikä outo voima se piilee näissä maailmalle oudoissa hevosissa? Voi hevot, hevot! Tuuliaispäätkö teidän harjoissanne asuvat? Herkkä korvako se puhuu jok'ainoassa suonessanne? Kajahti ylhäältä tuttu laulu, — yht'aikaa he ponnistivat vaskiset rintansa ja, maahan tuskin kajotenkaan, he jo ovat juoleina juovina vaan ilmassa, ja niin se kiitää Jumalan innostamana!… Oi Venäjä! minne kiidät sä? Vastaa! Ei vastausta. Suloista helyä soittavat tiukuset; ilma jyrisee ja myrskyksi yltyy; ohi lentää kaikki, mikä maan päällä on, ja karsaasti katsellen syrjähän väistyvät ja tietä tekevät muut kansat ja valtakunnat.
Loppu.