— "Suojellut on sentään hyvä Jumala semmoiselta vaaralta; tulipalo olisi ollut vielä pahempi. Ei, hyvä ystävä, itse hän paloi. Sisuksissa näet hänellä syttyi palo; oli ryypännyt mies liiemmäksi. Sininen valkea vaan kävi miehestä ja niin kärvettyi ja musteni kuin sysi. Semmoinen mestari! Nyt en pääse minnekään, kun ei ole hevosen kengittäjää".
— "Niin oli Jumalan tahto, hyvä ystävä", sanoi Tshitshikow ja huokasi.
"Mitä Jumala viisaudessansa tekee, sitä ei käy ihmisen vastustaminen…
Antakaas ne minulle, Nastasja Petrovna!"
— "Mitkä niin?"
— "Juuri nuo, jotka ovat kuolleet".
— "Millä viisiä?"
— "No muutoin vaan, taikka, sama se, myökää ne minulle. Minä annan teille rahat niistä".
— "Mutta mitenkäs tämä nyt on? Enhän minä oikein ymmärrä. Rupeatko sinä kaivamaan niitä maasta, vai?"
Tshitshikow huomasi eukon harpanneen lopen kauas ja näki välttämättömäksi selittää hänelle asian. Muutamilla sanoilla selvitti hän, että sielujen siirros tai myönti tapahtuu vaan paperilla ja että ne kirjoitetaan niinkuin olisivat hengissä.
— "Mutta mitä sinä niillä teet?" kysyi eukko, katsoa tuijottaen häneen.
— "Se on minun asiani".