— "Älä valehtele, älä valehtele! Anna hälle puoli pankkoa; yltä kyllin".
— "Ei tämä oikein riittäisi", sanoi eukko, vaan otti kumminkin rahat kiitollisuudella vastaan ja juosta laahusti vielä oveakin avaamaan. Ämmä ei tullut tappiolle, hän kun oli määrännyt ryypystä nelinkertaisen hinnan.
Matkustajat kävivät vaunuihin. Tshitshikow'in vaunut ajoivat niitten vaunujen rinnalla, joissa Nosdrew istui lankoineen, ja sitenpä saattoivat he kaikki kolme esteettömästi haastella keskenänsä matkalla. Perässä kulkivat, yhä jäljille jääden, Nosdrew'in vähäiset kaleskat, joita laihat vuokra-hevoset vetää kihnuttivat. Näissä istui Polykarpus koiranpennun kanssa.
Koska matkustajien keskustelut eivät olleet sitä laatua, että ne voisivat sanottavaksi huvittaa lukijata, niin käytämme tilaisuutta parempaan ja sanomme sanasen ja toisen Nosdrew'ista, joka kukaties ei ole oleva kaikkein vähäpätöisimpiä henkiä kertomuksessamme.
Nosdrew'in personan tuntee lukija jo kaiketikin osaksi. Semmoisia ihmisiä on jokainen nähnyt yltä kyllä. Heitä sanotaan huimiksi pojiksi, ja lapsena ja koulussa pidetään heitä kelpo tovereina, ja he saavat kaiken tämän ohessa selkäänsäkin aika lailla. Heidän kasvoissansa on aina jotakin avonaista, suoraa ja reipasta. He tutustuvat pian; ei aikaakaan, niin jo he sinua sinuttelevat. Ystävyyden liiton he solmivat — luulisi iki-päiviksi, mutta niinpä melkein aina käy, että uusi ystävä joutuu heidän kanssansa tappeluun jo samana iltana ystävysten kemuissa. He ovat aina suulaita, mässääjiä, huimapäistä, esiin astuvaa väkeä.
Kolmenkymmenen vuoden iässä oli Nosdrew aivan samallainen kuin oli ollut kahdeksantoista ja kahdenkymmenen vanhana: aina halukas kemuihin ja juominkeihin. Avioliitto ei muuttanut häntä ensinkään, varsinkin kun hänen vaimonsa muutti manalan maille, jätettyään hänelle kaksi lasta, jotka olivat hänelle aivan liikaa. Lapsista piti kumminkin huolta sievännäköinen lapsenpiika. Kotonaan hänen oli mahdoton kestää kauempaa kuin päivä kerrassaan. Hänen tarkka nenänsä se vainusi penikulmain päästä markkinoita ja kaikkia pitoja ja tanssiaisia niissä; silmänräpäyksessä hän oli jo siellä, kiisteli ja nosti riitaa viheriän pöydän ääressä, sillä hänellä, niinkuin kaikilla kaltaisillaan, oli erinomainen halu kortinlyöntiin. Niinkuin jo ensimmäisestä luvusta näimme, ei hän kortinlyonnissä ollut aivan vilpitön ja puhdaskätinen, hän kun tunsi koko joukon kaikenlaisia metkuja ja hienoja temppuja, ja siksipä usein kortinlyönti päättyi toisenlaiseen lyöntiin: joko sai hän maistaa saappaitten kärkiä tahi tehtiin temppuja hänen sakealle ja erinomaisen hyvälle poskiparralleen, niin että hän välistä toi kotiansa ainoastaan toisen puolen, senkin hyvin harvana ja hatarana. Mutta hänenpä terveet ja verevät poskensa olivat niin erinomaista laatua ja niissä oli niin paljo kasvamisen voimaa, että entisen parran sijaan kasvoi uusi ja parempi. Ja — se se oli kummista kumminta ja saattaa tapahtua ainoastaan Venäjänmaassa — jonkun ajan kuluttua seurusteli hän jälleen samain kumppanien kanssa, jotka olivat häntä löylyttäneet, ja seurusteli, niinkuin ei mitään olisi tapahtunutkaan: hän ei ollut millänsäkään, eivätkä hekään olleet millänsäkään.
Nosdrew oli tavallansa mainio mies. Mihin seuraan hän kerran tuli, niin aina siellä jotakin mainittavaa tapahtui. Jotakin mainittavaa aina ilmaantui: joko hänet taluttavat santarmit ulos tahi omain toverein täytyy lykkiä hänet seurasta pois. Jos ei tätä tapahdu, niin tapahtuu kumminkin jotakin, jota ei suinkaan tapahdu toiselle: joko juo hän itsensä niin juovuksiin, ettei muuta osaa kuin nauraa hohotella vain, taikka päästää hän semmoisia valheita, että viimein itseäänkin rupeaa hävettämään. Ja valheetkin hän päästää ihan ilman vähintäkään tarvista; niinpä kertoa päläyttää hän esimerkiksi, että hänellä oli sininen tahi viheriä hevonen tai jotakin sellaista, niin että kuulijat menevät pois, lausuen: "jo tulee, jo tulee!"
Muutamilla ihmisillä on erinomainen halu leikata toisen ihmisen mainetta ja arvoa. Kohtaattepa usein korkeankin herran, ulkomuodoltaan jalon ja ylhäisen, tähtirintaisen, ja hän se puristaa teidän kättänne ja pitää teidän kanssanne syvä-aatteisia keskusteluja, mutta samassa, aivan teidän nähdessänne, hän tekee teille tepposet, tekee kuin pelkkä kollegian registratori eikä ollenkaan niinkuin mies, jolla on tähti rinnassa ja joka pitää teidän kanssanne syvä-aatteisia keskusteluja, niin ett'ette muuta saata kuin kohauttaa olkapäitä ja panna ihmeeksenne. Samallainen omituinen halu oli Nosdrew'illakin. Mitä lähemmin hänen kanssaan tutustui, sitä tuntuvammat tepposet häneltä sai kokea. Hän pani liikkeelle aivan perättömiä huhuja, niin ett'ei sen typerämpiä enää voi keksiä, purki ihmisten kihlauksia, kauppa-yrityksiä, eikä pitänyt itseänsä ollenkaan teidän vihamiehenänne, päin vastoin, jos hän jälleen sattui kohtaamaan teitä, oli hän ystävällinen jälleen, vieläpä virkkoi: "Kyll' olet vaan oikea lurjus; jos edes kerrankin kävisit minua katsomassa!" Nosdrew oli monessa katsannossa monipuolinen mies, aina altis mihin hyvänsä. Yhdellä henkäyksellä ehdotti hän teille, että lähdettäisiin matkustamaan, vaikka minne, vaikka maailman ääriin, ja että ryhdyttäisiin mihin hankkeisin hyvänsä ja että vaihdettaisiin mitä tahansa mihin tahansa. Pyssyt, koirat, hevoset, — kaikki oli vaihdon alaista; eikä ensinkään halunnut hän voittaa näillä vaihtokaupoilla; siihen oli syynä vaan omituinen hillitsemätön huimuus ja rohkeus luonteessa. Jos hänen markkinoilla onnistui kohdata joku herkkäuskoinen ja voittaa siltä rahoja, niin osteli hän suunnattomat määrät kaikkea semmoista, mitä hän ennen oli nähnyt puodissa: siinä oli länkiä, suitsukynttilöitä, huiveja lapsenpiialle, orit, rusinoita, hopeinen pesukannu, Hollannin palttinaa, hienoja nisujauhoja, tupakkia, pistoleja, sillejä, kuvia, tahkokone, kivikuppeja, saappaita, poslini-astioita, niin paljon kuin vaan rahoja riitti. Harvoin kumminkaan sattui niin, että kaikki nämä tavarat saapuivat kotia asti: usein menivät kaikki tyyni jo samana päivänä toiselle onnellisemmalle kortinlyöjälle, välistä meni lisäksi vielä piippu kukkaroineen ja hammasluineen, toisinaan koko nelivaljakkokin, kaleskoineen kuskineen päivineen, niin että isäntä itse läksi lyhyessä nutun huippanassa hakemaan tuttavata, jonka ajopelissä pääsisi kotiin.
Semmoinen oli Nosdrew!
Sanotaan kukaties, että tuommoiset luonteet ovat jo liiaksi märehdittyjä, sanotaan, ett'ei enää ole Nosdrew'eja. Voi sentään! Väärässä ovat ne, jotka niin puhuvat. Nosdrew'it eivät joudu maailmassa niinkään pian sukupuuttoon. Kaikkialla on heitä meidän keskellämme. Heillä kenties on vaan toinen nuttu päällä, mutta ihmiset ovat kevytmielisiä ja lyhytnäköisiä: kun on nuttu toinen, niin eivät luule ihmistäkään enää samaksi.