— "Ei mutta kuules, älä minun mieltäni pahoita, armas ystävä; kyllä minä lähden", puheli lanko; "kovin sinä pahoitat mieleni".
— "Joutavia! Me pistämme kohta pieneksi peliksi".
— "Ei, veikkonen, pistä sinä itse, minä en saata: vaimoni panee pahakseen, oikein totta, minun pitää kertoa hänelle markkinoista. Niin, veikkonen, kyllä hänelle pitää tehdä se mielihyvä, pitää. Niin, älä sinä minua estele!"
— "Menköön vaimo…! Jopa jo teillä on hyvinkin tärkeitä asioita!"
— "Älä, veikkonen! Hän on niin kelpo vaimo ja uskollinen! Hän on niin hyvä, että … uskotkos? Minulle kyynelet kiertyy silmiin. Niin, älä sinä minua estele; minä lähden, niin totta kuin olen rehellinen mies, ja sen minä sinulle myöskin vakuutan täydestä sydämmestäni, sielustani ja mielestäni".
— "Menköön! Vähänpä hänestä on tolkkua!" kuiskasi Tshitshikow
Nosdrew'ille.
— "Niinpä niinkin!" sanoi Nosdrew. "En voi sietää tuommoisia ämmiä", ja lisäsi ääneen: "No mene sitten hiiteen, mene vaan ämmäsi luokse, ämmä!"
— "Älähän, veikkonen, sinä hauku minua ämmäksi", vastasi lanko; "minä panen vaikka henkeni hänen edestään. Hän on, oikein totta, niin hyvä ja niin armas ja hyväilee minua … että oikein itku pääsee minulta. Hän kysyy, mitä uutta minä markkinoilla näin, — no pitää kertoa … niin, oikein totta, hän on niin herttainen".
— "No mene, mene ja valehtele hänelle miten paraiten taidat! Tuossa on lakkisi".
— "Älähän, veikkonen, sinun ei ensinkään sovi tuommoisia lauseita hänestä lausua; sillä siten, niin sanoakseni, loukkaat sinä minua itseäni … niin, hän on niin herttainen".