— "No korjaa sitten luusi pian hänen luokseen!"
— "Niin, veikkonen, kyllä minä lähden. Älä pane pahaksi, etten saata jäädä. Kaikesta sydämestäni sitä halajaisin, mutta en saata".
Lanko uudisteli vielä kauan aikaa anteeksi pyyntöjään, huomaamatta, että oli jo aikaa sitten käynyt vaunuihinsa, aikaa sitten ajanut ulos portista ja aikaa sitten jo kulki autioitten ketojen poikki. Vaimo se ei varmaankaan mahtanut saada kovin tarkkoja tietoja markkinoista.
— "Riepu koko mies!" puhui Nosdrew, seisoen akkunassaan ja katsoen poistuvia vaunuja. "Kas niin sitä mentiin. Tuo sivullinen on jotenkin oiva hepo, minun on jo kauan tehnyt mieli siepata se omakseni. Mutta eihän semmoisen miehen kanssa miten kauppoihin voi käydä; ämmä mikä ämmä".
He astuivat sisään. Polykarpus toi kynttilät ja Tshitshikow huomasi isännän käsissä korttipakan — ties mistä se oli ilmautunut.
— "Kuules, veikkonen", sanoi Nosdrew, puristaen korttipakkaa syrjästä ja taivuttaen sitä vähäsen, niin että käärepaperi paukahtaen lensi auki. "Mitäs, jos tässä ajan kuluksi minä panisin pankin, kolmesataa ruplaa".
Tshitshikow ei ollut tuota kuulevinansakaan, vaan sanoi, ikäänkuin vastikään muistaen jonkun asian: — "Niin, muistaissani! Onhan minulla pyyntökin sinulle".
— "Mikä niin?"
— "Lupaa ensin täyttää se".
— "Mutta mikä pyyntö se on?"