— "Tuoss' on sija sulle! En sano edes hyvää yötäkään".
Tshitshikow jäi yksikseen ja oli sangen pahalla tuulella. Hän oli suutuksissaan omaan itseensä, torui itseänsä, miksi hän muka oli tullutkaan tänne ja kuluttanut aikaansa turhaan. Vaan vielä enemmän torui hän itseänsä siitä, että oli hänen kanssaan ensinkään ottanut asian puheeksi, menetellyt varomattomasti, niinkuin lapsi, niinkuin pöllö, sillä asia ei ollut ensinkään sitä laatua, että sen saattaisi uskoa Nosdrew'in kaltaiselle miehelle… "Nosdrew on joutava mies, Nosdrew saattaa päästää valheita, lisätä sitä ja tätä, panna liikkeelle hiis ties mitä kaikkia; siitä nousee juoruja. Hullua se oli sentään! Oli minua aika pöllö!" Niin hän puheli itselleen. Yön makasi hän varsin huonosti. Oli näet pieniä semmoisia hassun rohkeita hyönteisiä, jotka purivat häntä niin turkaisen kipeästi, että hän aina kouransa täydeltä raapasi pistoksen saanutta paikkaa, tiuskaten: "Menkää hiiteen ja viekää Nosdrew mukananne!"
Aamulla hän heräsi ani varahin. Ensi työkseen pani hän päälleen aamunutun ja veti saappaat jalkaansa ja meni talliin, jossa käski Selifan'in valjastaa heti kohta hevoset. Palatessaan pihan poikki kohtasi hän Nosdrew'in, joka oli myöskin aamunutussa, piippu hampaissa.
Nosdrew tervehti häntä ystävällisesti ja kysyi, kuinka toinen oli maannut.
— "Tuossahan meni", vastasi Tshitshikow kuivasti.
— "Mutta minä", puhui Nosdrew, "näin, veikkonen, semmoista roskaa unissani, ett'ei sitä kehtaa kertoakaan. Ajatteles, minä näin unta, että minua piestiin, oikein totta! Ja arvaas, kuka mua pieksi? Et arvaa, vaikka mikä olisi! Staabin ratsumestari Potselujew ja Kuvshinnikow".
— "Niin", arveli Tshitshikow itsekseen, "hyvä olisi, jos saisit pieksijäiset valveillasi".
— "Pieksivät, peiakkaat, ja niin kipeästi kuin pieksivätkin! Heräsin ja syyhyttipä kuin syyhyttikin. Kirput häijyt kaiketikin. Mene sinä nyt pukeumaan; minä tulen kohta luoksesi. Pitää ensin haukkua voudin lurjusta".
Tshitshikow meni kamariinsa peseymään ja pukeutumaan. Ruokasaliin tultuansa, hän näki jo pöydällä teeneuvot ja rommipullon. Huoneessa näkyi eilisten päivällisten ja illallisen jälkiä. Lattiata ei oltu nähtävästi yritettykään la'aista. Lattialla oli leivän kuoria; tupakan poroa oli pöytäliinallakin. Pian tuli isäntäkin sinne. Aamunutun alla ei hänellä ollut muuta kuin avonainen, pörhöinen rinta. Piippu kädessä ja harppien teekupistansa — semmoisena hän oli erittäin hyvä malli maalaajalle, joka ei surmakseenkaan siedä sileiksi siveltyjä ja käherrettyjä herrasmiehiä, jommoisia näkee parturien kilvillä.
— "No mitäs arvelet?" kysäsi Nosdrew, oltuaan hetkisen ääneti. "Etkö tahdo pelata sieluista?"