— "Mielikuvako? Ei maar olekaan! Sallikaa minun sanoani teille: semmoista miestä kuin Mihejew, semmoista te ette löydä mistään; semmoinen mahtava masina, ett'ei mahdu tähän huoneesen … se ei ole mikään mielikuva, e-hei! Ja hartioissa oli miehellä semmoinen voima, ett'ei hevosella mointa! Hauska olisi tietää, mistä te muualta löydätte tämmöisen mielikuvan!…" Nämä viimeiset sanat hän lausui, kääntyneenä Bagrationin ja Kolokotronin muotokuviin, niinkuin usein tapahtuu puhelevain kesken, kun toinen äkkiä, ties mistä syystä, kääntyy kokonaan toisen ihmisen puoleen, ei sen, jolle sanat on lausuttu, vaan kolmannen puoleen, joka vahingoissa on sattunut tulemaan sisään ja on aivan vieraskin, jolta hän ei osaa odottaa vastausta eikä mielipidettä eikä myöntymystä, vaan johon hän kumminkin kiinnittää katseensa, ikään kuin pyytäen häntä välimieheksi, — ja vasta tullut vieras on ensimmältä hämillään eikä tiedä, pitääkö hänen vastata asiassa, josta hän ei kuullut mitään, vai muutoinko vaan seista kohteliaasti kotvasen ja mennä sitten pois.
— "Kahta ruplaa enempää minä en voi antaa", sanoi Tshitshikow.
— "Kuulkaas, teillä ei pidä oleman syytä panna mitään hampaan koloon, että muka olen liikoja hintoja pyytänyt ja ett'en tahdo osoittaa teille palvelusta: te saatte sielut seitsemästäkymmenestä viidestä ruplasta kappaleelta, paperirahoissa tietysti, — ja näin huotavaan myön sulasta tuttavuudesta vain".
— "No mutta", arveli Tshitshikow itsekseen, "hupsunakohan tuo minua pitänee vai mitä?" Hän liitti sitten ääneen: "Tämä on vähän kummallista todellakin! Näyttää siltä kuin me tässä näyttelisimme komediaa. En minä muutoin saata ymmärtää… Olettehan te, niinkuin näyttää, jotenkin älykäs mies. Mitäs nyt tämmöinen kaupanesine oikeastaan on? Tyhjää kaikki, tyyni! Mitäs nyt semmoinen maksaa? Kukas semmoista tarvitsee?"
— "Tehän sitä juuri ostelette, siis tarvitsette kanssa".
Tshitshikow puraisi huultaan eikä löytänyt sopivaa vastausta. Hän alkoi puhua jonkunlaisista suku- ja perheseikoista, mutta Sobakevitsh keskeytti suoraan:
— "En minä tahdo tietää teidän seikoistanne; minä en sekaannu perheellisiin asioihin, min' en semmoisiin puutu. Teillä on tarvis sieluja, minä myön ja saattepa katua, että jätitte ostamatta".
— "Kaksi ruplaa", sanoi Tshitshikow.
— "Olkaa tuossa! Kun rupesi, niin repesi, niinkuin sanotaan sananlaskussa. Kun kerran saitte kaksi ruplaa hampaisinne, niin siitä ei sitten enää mihinkään, ei puuhun ei papuun. Sanokaa oikea hinta!"
— "Menköön jo hitoille koko mies", ajatteli Tshitshikow itsekseen; lisään minä tuolle koiran pojalle puolen ruplaa mielihyviksi. — "Olkoon menneeksi, puoli ruplaa lisään".