— "Olkoon menneeksi! Tässä on vielä viisitoista, yhteensä siis viisikolmatta. Antakaapa kuitti!"
— "Mitä te kuitilla teette?"
— "No niin, onhan se aina parempi. Tietämätöntähän se on ihmis-elämä … saattaa tapahtua jos jotakin".
— "No niinpä niinkin, antakaa rahat tänne!"
— "Kuinka niin? Tässähän ne ovat kädessäni; samalla hetkellä kuin te kirjoitatte kuitin, annan minä rahat".
— "Niin, mutta mitenkäs minä saatan kirjoittaa kuittia, ennenkuin olen rahat nähnyt?"
Tshitshikow laski rahat pöydälle. Sobakevitsh astui pöydän ääreen, laski vasemman kätensä sormet rahain päälle ja kirjoitti oikealla kädellänsä kuitin, jossa ilmoitti saaneensa etukäteen viisikolmatta ruplaa myömistänsä sieluista. Kirjoitettuansa kuitin hän tarkasti setelit vielä kerran.
— "Kovinpa tämä jo on vanha!", sanoi hän, katsoen yhtä seteliä valoa vasten; "mutta vähät tuosta näin ystäväin kesken".
— "Nyrkki, mikä nyrkki!" ajatteli itsekseen Tshitshikow. "Nyrkki ja vekkuli!"
— "Ettekös huoli naisväestä?"