Näin päättyi asia. Päätettiin olla huomenna kaupungissa ja laittaa kauppakirjat kuntoon. Tshitshikow pyysi saada luetteloa talonpojista. Sobakevitsh suostui kernaasti, ja astui samassa kirjoituspöytänsä ääreen ja rupesi omalla kädellään kirjoittamaan luetteloa, jossa mainitsi ei ainoasti talonpoikain nimet, vaan myös kunkin hyvät ominaisuudet. Tshitshikow, seisoen hänen takanaan, rupesi sillä välin muun työn puutteessa katselemaan Sobakevitsh'in avarata ruumiin rakennusta. Katseltuansa hänen selkäänsä, leveää kuin Vjatkalaisilla, matalajalkaisilla hevosilla, ja katsahdettuaan noihin jalkoihin, tukeviin ja paksuihin kuin valurautaiset pölkyt kadunvieruksilla, ei hän voinut olla itseksensä huudahtamatta:

— "Kylläpäs Jumala on sinua muistanut! Sinusta tosiaankin sopii sanoa: rumaksi leikattu, lujaksi ommeltu!… Lienetköhän sinä jo näin karhuksi syntynytkin, vai karhuksiko olet muuttunut täällä sydänmailla, kylväissäsi, kyntäissäsi, puuhaillessasi talonpoikiesi kanssa, ja sitenkö sinusta on tullut niinkuin sanotaan aika nyrkki! Vaan ei! Luulen kuin luulenkin, että sinä aina olisit ollut sama, vaikkapa olisivat sinua kasvattaneet uusimman kuosin mukaan ja sitten vasta maailmaan laskeneet, ja sinä eläisit Pietarissa etkä sydänmailla. Eroitus on vaan se, että sinä nyt pistät poskeesi puolet lampaan kylkeä puuron kanssa ja haukkaat päälle avopiirakan, noin lautasen kokoisen, mutta silloin sinä söisit jonkinlaisia kotletteja tryffelien kanssa. Nyt sinulla on vallassasi talonpoikia, sinä olet sovussa heidän kanssaan, sinä tietysti et tee pahaa heille, sillä omiasihan he ovat, ja pahempaa siitä itsellesi tulisi, mutta silloin olisi valtasi alla virkamiehiä, ja niitäkös sinä ripittelisit, kosk'eivät ole maa-orjiasi; tai kruunun kassoja ryösteleisit! Niin, niin! Ken on nyrkki kerran, niin ei se kämmeneksi aukene! Mutta aukaisepas nyrkistä sormi tai kaksi, niin tulee kahta hullumpaa. Annapas hänen maistaa oppia hieman, rahtusen vaan, niin kylläpä hän, päästyään korkeampaan asemaan, osaa kyytiä antaa kaikille niille, jotka todellakin ovat päässeet jonkun opin perille! Jospa toki kaikki nyrkit…!"

— "Tässä on luettelo", sanoi Sobakevitsh, kääntyen vieraansa puoleen.

Tshitshikow luki sen hät'hätään ja ihmetteli sen tesmällisyyttä ja tarkkuutta: siihen oli kirjoitettu ensinnäkin kunkin ammatti, nimi, ikä ja asema perheessä ja sitä paitsi oli syrjään vielä merkitty kuinka kukin oli käytökselleen, raittiudelleen, sanalla sanoen, hauska oli nähdä tuommoista listaa.

— "Suvaitkaapa nyt antaa käsiraha", sanoi Sobakevitsh.

— "Mitä käsirahaa? Saattehan te huomenna kaupungissa kaikki yhtä haavaa".

— "Niin, mutta semmoinenhan on maailman tapa", vastasi Sobakevitsh.

— "Enpä'oikeen tiedä, mitä mä tarjoisinkaan: ei tullut otetuksi rahoja mukaan. Niin vainenkin, onhan tässä kymmenen ruplaa".

— "Mitä me kymmenellä! Antakaa edes viisikymmentä".

Tshitshikow yritti jo vastustella, sanoen, ett'ei rahoja ole, mutta
Sobakevitsh se sanoi semmoisella vakuutuksella rahoja löytyvän, että
Tshitshikow otti esille vielä setelin, sanoen: