KOTSHKAREV (Podkolesinille.) Emäntä ei näytä rumalta, vai mitä.
PODKOLESIN. Ei näytä.
SHEVAKIN. Talon tytär on sievä.
KOTSHKAREV (Syrjään.) Hitto vieköön. Tuo pöllö on rakastunut. Vielä tässä väliin tuppautuu. (Ääneen.) Aivan ruma, aivan ruma.
KANA. Nenä on suuri.
SHEVAKIN. No, ei, sitä minä en huomannut. Hän on tuommoinen ruusunen.
ANUTSHKIN. Minä en ole samaa mieltä. Ei, en minä nyt juuri sitä tahtonut sanoa… Epäilenpä päinvastoin omasta puolestani tokko hän osaa edes käyttäytyä ylhäisessä seurapiirissä. Niin, ja osanneeko hän edes ranskaakaan.
SHEVAKIN. No, miksi te ette koetellut, rohkenen kysyä teiltä, miksi ette puhunut hänelle ranskaa. Kenties hän taitaa sitä.
ANUTSHKIN. Te luulette että minä puhun ranskaa? Ei hyvä herra, minulla ei ole ollut onnea saada sellaista kasvatusta. Minun isäni oli ilkiö, nauta. Hän ei edes ajatellutkaan opettaa minulle ranskaa. Olin silloin vielä pieni, helppo olisi ollut opettaa, maksoi vain vaivan antaa paljaan päälle, niin kyllä olisin oppinut, varmasti olisin oppinut.
SHEVAKIN. No, entä nyt. Te kun itse ette osaa ranskaa, niin mitä hyötyä siitä teille on, jos hän…