KOTSHKAREV. Olihan emäntä sinunkin mielestäsi suloinen vai mitä?
PODKOLESIN. Tunnustan, ettei hän minua lainkaan miellyttänyt.
KOTSHKAREV. Mitä, mitä nyt? Äskenhän juuri itse sanoit, että hän on kaunis.
PODKOLESIN. Niinpä niin, mutta… mutta jotakin siltä puuttuu: nenäkin on pitkä, eikä ranskaakaan osaa puhua.
KOTSHKAREV. No mitä vielä löysit? Mitä sinä siitä ranskankielestä?
PODKOLESIN. No, kyllä se vain on sillä tavalla, että on sen morsiamen osattava ranskankieltä.
KOTSHKAREV. Mitä varten?
PODKOLESIN. Siitä syystä, että… no en minä nyt tiedä minkä vuoksi, mutta jos hän ei sitä osaa, niin hänestä ei ole mihinkään.
KOTSHKAREV. Kyllä sinä olet koko matkija: joku pöllö sattuu sanomaan jotakin ja sinä sitte kohta perästä. Hän on kaunis, oikein kaunis, sellaista tyttöä et löydä mistään.
PODKOLESIN. Miellytti hän minuakin alussa, mutta kun sitte rupesivat puhumaan, että pitkä nenä, pitkä nenä, niin aloin minäkin tarkastaa tyttöä ja huomasin, että hänellä todellakin on koko pitkä nenä.