KOTSHKAREV. On sinulla niitä korjaamisia.
KANA (Kääntyen häneen.) Sanokaa, olkaa hyvä, eikö morsian ole koko töllö?
KOTSHKAREV. Mitä, onko jotakin tapahtunut?
KANA. Aivan käsittämätöntä. Juoksi pois kirkuen kuin hullu: "hän lyö, hän lyö!" Hitto ties, mitä tämä merkitsee.
KOTSHKAREV. Se on niin hänen tapaistaan: hän on hölmö.
KANA. Sanokaa, oletteko hänen sukulaisensa?
KOTSHKAREV. Olen tietysti.
KANA. Läheinenkin sukulainen, sallikaa minun kysyä?
KOTSHKAREV. Minä en oikein tiedä, äitini täti on jotakin sukua hänen isälleen, taikka sitte hänen isänsä jotakin sukua minun tädilleni. Vaimoni sen paremmin tietää, — sehän kuuluu vaimoväelle.
KANA. Joko hän on ollut kauankin tuollainen.