SHEVAKIN. Neitiseni, kun minä puen ylleni mustan hännystakin, käy kasvojeni väri paljon vaaleammaksi.
AGAFJA. Sen parempi teille. Hyvästi!
(Menee).
XI Kohtaus.
SHEVAKIN (yksin puhuu hänen jälkeensä). Olkaa hyvä, neitiseni, sanokaa syy, miksi, minkävuoksi. Tahi, onko minussa sitte todellakin jotakin vikaa, mitä? Meni pois! Sangen omituinen tapaus! Tämä taisi tapahtua minulle jo seitsemännentoista kerran, ja aina melkein samalla tavalla: alussa näytti kaikki sujuvan hyvin, mutta kun tulee ratkaiseva hetki, niin huomaatkin saaneesi rukkaset. (Kävelee huoneessa ajatuksissaan.) Niin… Tämä taitaa olla jo 17:s morsian! Ja mitä hän oikeastaan tahtoo? Miksi en kelvannut hänelle, niin minkä vuoksi… (Miettii). Hämärä juttu, hämärä juttu. Mikä minussa ei miellytä (Tarkastaa itseään.) En löydä mitään vikaa, Jumalan kiitos! Käsittämätöntä! Vai pitäisikö lähteä kotia ja penkoa matkalaukkua. Siellä minulla on runonpätkiä, joita ei yksikään nainen voi vastustaa, vaan täytyy hänen antautua… Jumal'auta, järkeni ei käsitä mitään! Alussa näytti sujuvan… Nähtävästi täytyy lähteä paluumatkalle, täytyy lähteä kotia. Mutta ikävää tämä on, ikävää todellakin.
(Menee).
XII Kohtaus.
Podkolesin ja Kotshkarev (tulevat sisään ja
katselevat kumpikin taaksensa).
KOTSHKAREV. Hän ei huomannut meitä. Huomasitko miten hän lähti nenä pitkänä?
PODKOLESIN. Saikohan hänkin rukkaset, kuten toiset?