KOTSHKAREV. No, itsehän sinä suostuit, sanoit, että kun toiset sulhaset on ajettu pois, nait viipymättä.
PODKOLESIN. En minä nytkään tahdo sanaani syödä, mutta ei kuitenkaan nyt paikalla; pitää nyt edes kuukausi antaa levähdysaikaa.
KOTSHKAREV. Kuukausi!
PODKOLESIN. Niin, tietysti.
KOTSHKAREV. Oletko tullut hulluksi, mitä?
PODKOLESIN. Ei missään tapauksessa kuukautta vähemmän?
KOTSHKAREV. Johan minä olen illallisenkin tilannut, pölkkypää!
Kuulehan, Ivan Kusmitsh, elä nyt ole itsepäinen. Veli-hopea, nai nyt.
PODKOLESIN. Hyvä jumala! mitä sinä puhut? Nyt heti?
KOTSHKAREV. Podkolesin, minä pyydän. Jos et tahdo itsesi tähden, niin ainakin minun vuokseni.
PODKOLESIN. Mahdotonta.