KOTSHKAREV. Mahdollista, hyvä veli, kaikki on mahdollista; no elä nyt oikuttele, sydänkäpyseni!
PODKOLESIN. Ei, kyllä minä en voi; se on epämukavaa, aivan epämukavaa.
KOTSHKAREV. Mitä epämukavaa? Kuka sinulle sen on sanonut? Ajattele itse, olethan sinä viisas mies; minä en puhu tätä sinulle liehakoidakseni sinua, en sentähden, että sinä olet ekspeditööri, vaan rakkaudesta sinuun, sulasta rakkaudesta… No, jo riittää tuo härkäpäisyytesi! Päätä nyt, kuten järkevä mies ainakin.
PODKOLESIN. Jos sen voisin, niin minä…
KOTSHKAREV. Ivan Kusmitsh! rakas kulta ystävä, armas! No, tahdotko että minä lankean polvilleni eteesi?
PODKOLESIN. Minkä vuoksi?…
KOTSHKAREV (Lankeaa polvilleen.) No, katso, minä olen polvillani edessäsi! Itse nyt näet, minä rukoilen sinua. En ikänäni tule unhottamaan tekemääsi palvelusta, elä nyt vastusta, rakas!
PODKOLESIN. Mahdotonta, hyvä veli, aivan mahdotonta.
KOTSHKAREV (Nousee suuttuneena.) Sika!
PODKOLESIN. Ole hyvä, hauku itseäsi.