Hän huusi Ivania ja lähetti hänet lääkäriä hakemaan, joka asui talon paraimmassa kortteerissa, ensi kerroksessa. Tämä lääkäri oli ulkomuodoltaan komea mies, hänellä oli jyhkeät, pikimustat poskiparrat, nuori, terve rouva, söi aamulliseksi tuoreita omenia ja piti suutansa tavattoman puhtaana, huuhdellen sitä joka aamu melkein kolme neljännestä tuntia ja hivuttaen hampaitaan viidenlaisilla harjasilla. Lääkäri tuli heti paikalla. Kysyttyään joko siitä oli pitkä aika kun onnettomuus tapahtui, kohotti hän majuria leuasta ja antoi hänelle keskisormellaan siihen paikkaan, jossa ennen nenä oli ollut, näppäyksen, niin että majurin täytyi temmata päänsä taaksepäin semmoisella voimalla, jotta se komahti seinään. Lääkäri sanoi, ett'ei tuo merkinnyt mitään ja neuvottuaan majuria tulemaan vähän kauemmas seinästä, käski hänen kääntää päänsä ensin oikealle ja koettaen sitä paikkaa, jossa nenä ennen oli ollut, myhähti: "hm!" ja sitten käski hänen kääntää päänsä vasemmalle ja päästi äänen "hm!" sekä lopuksi antoi keskisormellaan näppäyksen, niin että majuri Kovalev tempasi päänsä ikäänkuin hevonen, jolta tahdotaan hampaita katsoa. Tämmöisen tutkimuksen tehtyään lääkäri ravisti päätään lausuen: "Ei, ei sovi. Parempi on että jäätte nenättömäksi, sillä saattaa käydä vielä pahemmin. Sen kyllä voi liittää siihen; vaikkapa liittäisin heti paikalla; mutta minä vakuutan, että näin on paljoa parempi."
"Tämäpä hyvä! mitenkä minä nenättömäksi voin jäädä?" sanoi Kovalev. "Pahemmaksi ei asia enää voi tulla, kuin se nyt on. Tämähän on piru ties mitä! Minne voin näyttäytyä, tämmöisen irvinaaman kanssa? Minulla on ylhäisiä tuttavia; tänä iltanakin minun pitää olla kahdessa talossa. Minulla on paljo ystäviä: valtioneuvoksen rouva Tschehtirev, Padtotschin, staapiupseerin rouva… vaikk'ei minulla hänelle viimeisen tekonsa tähden muuta asiaa olekaan kuin poliisin kautta… Olkaa niin hyvä", jatkoi Kovalev rukoilevalla äänellä, "eikö löydy keinoa? Asettakaa jollakin tavalla se siihen kiinni; vaikk'ei niin hyvinkään, kunhan vaan kestäisi, voinhan minä kädelläni suojella sitä vaarallisissa tiloissa. Muuten minä en tanssikaan, että jollakin varomattomalla liikkeellä voisin sitä vahingoittaa. Mitä kiitollisuuteen tulee, teidän vaivojenne tähden, voitte olla varma, että minkä minun varani myöten antavat…"
"Uskokaa", sanoi tohtori ei juuri kovalla, joll'ei vienollakaan, äänellä hyvin sävyisästi ja lempeästi, "etten minä parantele sairaita voiton tähden. Se on vasten minun tapaani ja mielipiteitäni. Totta on, että minä otan vaivoistani jotain, mutta ainoastaan sentähden, ett'en kiellollani ketään loukkaisi. Minä kyllä voin asettaa nenän paikalleen, mutta minä vakuutan kunniani kautta, joll'ette sanaani usko, että asia tulee siitä vaan pahemmaksi. Paljo parempi on, jos antautte luonnon vaikutuksen alle. Peskää useammin itseänne kylmällä vedellä, ja minä vakuutan, että te nenätönnä tulette olemaan yhtä terve, kuin jos teillä nenä olisi. Nenän neuvon minä teitä taas pahemaan sprii-astiaan tahi, vielä parempi, kaatamaan astiaan kaksi ruokalusikallista väkevää viinaa ja kuumennettua etikkaa — silloin voitte saada nenästänne melkoisen rahasumman. Minä itse ostan sen, joll'ette liian paljo siitä vaadi."
"En, en! En missään tapauksessa myy sitä!" kiljasi epätoivoissaan majuri Kovalev, "kadotkoon ennen!"
"No, suokaa anteeksi!" lausui tohtori kumartaen, "minä tahdoin olla teitte hyödyksi… Mitäpä minä sille sitte voin! Ainakin näette hyvän tahtoni." Tämän sanottuaan tohtori majesteetillisen näköisenä läksi huoneesta. Kovalev ei eroittanut edes hänen kasvojaankaan ja, syvässä tunnottomuudessa ollen, näki ainoastaan tohtorin mustan hännystakin hihoista esiinpistävät, puhtaat ja lumivalkeat mansetit.
Seuraavana päivänä päätti hän ennen kanteen nostamista kirjoittaa staapiupseerin rouvalle, eikö tämä suostuisi oikeuteen menemättä korvaamaan hänelle hänen vahinkonsa. Kirjeen sisältö oli seuraava:
Kunnioitettava rouva
Aleksandra Grigorjevna!
En voi ymmärtää Teidän kummallista menettelyänne. Olkaa varma siitä, että tällä käytöksellänne ette mitään voita, ettekä saa minua pakoitetuksi ottamaan vaimokseni tytärtänne. Uskokaa, että juttu minun nenästäni on kokonaan selville saatu samoin kuin sekin, että asia on pääasiassa Teidän toimeenpanemanne, eikä kenenkään muun. Sen äkkinäinen eroaminen oikeasta paikastaan, sen karkaaminen ja muutteleminen ensin virkamieheksi ja viimein alkuperäiseen muotoonsa, ei ole mitään muuta kuin seurauksia Teidän ja niitten toimeenpanemasta noitumisesta, jotka harjoittelevat niitä teidän mielestänne kunniallisia askareita. Minä puolestani pidän velvollisuutenani ilmoittaa Teille ajoissa, että jos ei mainitsemani nenä tänään vielä ole pantu omalle paikalleen, minä olen pakoitettu hakemaan lain suojaa ja puolustusta.
Muuten täydellisestä kunnioituksesta Teihin on minulla kunnia
olla
nöyrin palvelijanne
Platon Kovalev.