Vastaus:
Kunnioitettava herra
Platon Kusmits.
Suuresti kummastelen teidän kirjettänne. Minä lausun suoraan, ett'en odottanut Teiltä tuommoisia epäkohteliaita moitteita. Minä vakuutan, ett'en ole koskaan tuota virkamiestä, josta puhutte, kotiini vastaanottanut, en sala- enkä julki puvussa. Onhan minun luonani tosin kyllä ollut Philip Ivanovits Potanschikov. Ja vaikka hän, käytökseltään siivo ja tiedoiltaan etevä ja oppinut mies, pyysi tyttäreni kättä, en minä koskaan ole hänelle antanut pienintäkään aihetta toivoon. Te mainitsette vielä jotain nenästä. Jos sillä tarkoitatte, että minä muka antaisin Teille pitkän nenän, se on, antaisin teille muodollisen kiellon, kummastuttaa minua, että Te siitä puhutte, vaikka tiedätte että minä aina olen ollut ihan vastaista mieltä, ja jos Te vielä nytkin kositte tytärtäni laillisella tavalla, olen valmis heti paikalla Teille mieliksi tekemään, jotta se todistaisi ainiaan elävintä myötätuntoisuuttani Teihin, ja siinä toivossa jään aina valmiiksi palvelijaksenne.
Aleksandra Podtotschin.
"Ei", virkkoi Kovalev tämän kirjeen luettuaan, "hän on toden totta viaton. Ei hän voi olla syyllinen. Kirje on kirjoitettu niin, ett'ei sitä voi sillä tavoin syyllinen ja rikoksellinen kirjoittaa." Kollegi-assessori oli tottunut semmoisiin asioihin, sillä hän oli ollut lähetettynä useampia kertoja Kaukasoon tutkintoa pitämään.
"Mitenkä sitten, millä ihmeen tavalla tässä on käynyt? Piru itse tämän yksin voi selittää!" sanoi hän viimein laskien kätensä alas.
Sillä välin levisi huhu tästä ihmeellisestä tapauksesta koko pääkaupunkiin ja tietysti, niinkuin tavallista, kaikellaisilla lisäyksillä. Nytpä kaikkien huomio kääntyi tähän ihmeesen; vast'ikään oli yleisö ollut kiintyneenä kokemuksiin magnetismin vaikutuksesta. Sitä paitsi kertomus tanssivista tuoleista Konjuschennoi-kadun varrella oli vielä vireänä muistissa; eipä siis ihme että pian ruvettiin kertomaan kollegi-assessori Kovalev'in nenän tarkalleen kello kolme käyskentelevän Nevskillä. Uteliaita kokoontui joka päivä joukottain. Joku tiesi kertoa, että nenä oli muka Junker'in makasiinissa — ja Junkerin eteen ilmaantui semmoinen tungos ja ahdinko, että poliisin täytyi ryhtyä asiaan. Eräs arvoisan näköinen poskiparrakas keinottelija, joka tavallisesti teaterien edessä myyskenteli kaikellaisia kuivia paistoksia, teetti varta vasten puusta mukavia, kestäviä rahia, joille kehoitti uteliaita nousemaan, vaatien tuosta ainoastaan kahdeksankymmentä kopekkaa. Eräs täysinpalvellut översti läksi tahallaan tätä varten tavallista aikaisemmin liikkeelle kotoaan ja tunkihe suurella vaivalla väkijoukon läpi; mutta suurimmaksi kummastuksekseen näki makasiinin ikkunassa nenän sijassa tavallisen villavaatteen ja kivipiirroksen sukkaaneulovasta tytöstä, jota puun takaa katseli pienipartainen keikari liivit hajallaan, kuvan, joka jo oli rippunut samalla paikalla enemmän kuin kymmenen vuotta. Poiskääntyessään lausui hän harmissaan: "Kuinka rohjetaan tämmöisillä tyhmyyksillä ja väärillä huhuilla hämmentää kansaa?" Sitten levisi huhu, ett'ei majuri Kovalev'in nenä kävellytkään Nevskillä, vaan Taurian puutarhassa, että hän muka jo aikaa sitten oli siellä ollut, että Hosrev-Mirfa, siellä asuessaan, oli ihmetellyt tätä luonnonleikkiä. Muutamat Kirurgian Akademian ylioppilaat läksivät sinne. Eräs ylhäinen, arvoisa rouva pyysi erityisellä kirjeellä puutarhan hoitajaa näyttämään hänen lapsilleen tätä harvinaista ilmiötä, jos mahdollista opettavaisten ja nuorisolle hyödyllisten selitysten kanssa.
Näihin juttuihin olivat erittäin mieltyneet kaikki nuo maalliset näytelmäin jokapäiväiset ihailijat, joitten mielitekona on naisten aivojen sekoittaminen, sillä siihen aikaan näkyvät nämä kokonaan menettäneen puolustus-kykynsä. Suuri osa arvokkaita, yhteisen hyvän harrastajoita olivat kovasti pahoillaan. Eräs herra ei sanonut ymmärtävänsä, kuinka nykyisenä sivistyneenä aikakautena tuommoiset tyhmät valheet voivat levitä ja lausui kummastelevansa, kuinka hallitus ei käännä niihin huomiotansa. Tämä herrasmies näkyy kuuluneen niitten herrojen joukkoon, jotka tahtoisivat kietoa hallitusta kaikkiin, jokapäiväisiin riitoihin akkojensakin kanssa… mutta tässä haihtui tapausten juoksu kokonaan hämärään eikä ole tietoa siitä, kuinka sitten kävi.
III.
Tolkuttomuus vallitsee maailmassa. Välistä ei saa enää uskoa mitään. Äkkiä sama nenä, joka ajeli valtaneuvoksena ja sai aikaan semmoisen melun kaupungissa, ilmaantui, ikäänkuin ei se missään olisi ollutkaan, takasin omalle paikalleen, se on: majuri Kovalev'in molempien poskien väliin. Tämä tapahtui jo Huhtikuun 7:nä päivänä. Herättyänsä ja sattumalta vilkaistuansa peiliin näkee hän — nenän! Koettaa kädellään — totta tosiaan nenä! "No, vie sun peeveli!" huudahti Kovalev ja oli ruveta paljain jaloin "trippatkaa" tanssimaan. Ivan sen kumminkin sisään astumisellaan keskeytti. Hän käski tuoda heti paikalla itselleen pesuvettä ja, pestyään itsensä vielä kerran katsahti peiliin — nenä! Pyyhittyään itsensä tirkisti vielä kerran — nenä! "Katsoppas, Ivan, eikö nenälläni ole näpykkä", sanoi hän ajatellen samalla: "Silloinpa pula, jos Ivan sanoo: 'Ei ole näpykkää, herra, eikä itse nenääkään'." Mutta Ivan vastasi: "Ei ole, herra, minkäänlaista näpykkää; puhdas nenä on!"