"Hyvä, perhana vieköön!" huudahti itsekseen majuri ja solkahutti sormillaan. Samassa näyttäytyi parturi Ivan Jakovlevits ovelle, peläten niinkuin kissa, jota vast'ikään on kuritettu rasvan varastamisesta.
"Sanoppas ensin, ovatko kätesi puhtaat!" huusi hänelle jo kaukaa
Kovalev.
"Puhtaat ovat."
"Valehtelet!"
"Jumal'aut', puhtaat, herra."
"No, varo itseäsi."
Kovalev kävi istumaan. Ivan Jakovlevits peitti hänet liina-vaatteella ja sutasi yhdessä silmänräpäyksessä penselillään koko hänen partansa ja osan poskiakin vaahtoon, jommoista tarjotaan kauppamiesten nimipäivillä.
"Katsoppas vaan", sanoi itsekseen Ivan Jakovlevits, katsellen nenää; kumarsi päänsä sitten toiselle puolelle ja katseli sitä syrjästäpäin: "Siinä se on nyt! Kummallista totta tosiaan, kun ajattelet", jatkoi hän ja katsoa tuijotti siihen kauan aikaa. Viimein nosti hän kätensä keveästi, varovaisuudella, jommoista kukin itsekseen vaan voi kuvailla, tarttuakseen nenän päähän sormillaan. Ivan Jakovlevitsin järjestelmä oli sellainen.
"No, no, no, varo itsesi!" kiljasi Kovalev.
Ivan Jakovlevits tempasi kätensä, säikähti ja hämmästyi niin suuresti, ettei vielä koskaan ollut niin suuresti hämmästynyt. Vihdoin viimeinkin rupesi hän varovasti raappimaan leuan alustaa ja, vaikka hänen olikin aivan epämukava ja vaikea ajella partaa kiinni pitämättä siitä ruumiin osasta, jossa haisti on, sai toki, nojaamalla karkeata yläsormeaan poskeen ja alaleuan ikeniin, lopuksi, jospa vaivallakin, voitetuksi kaikki vastukset ja ajelluksi leuan.