"Hyvä herra, sallikaa minun kysyä… minulla on erittäin tärkeä asia", sanoi hän viimein tuskastuen odotukseen.
"Heti paikalla, heti paikalla! Kaksi ruplaa neljäkymmentäkolme kopekkaa! Kohta, kohta! Rupla kuusikymmentäneljä kopekkaa", jutteli harmaasilmäinen herra, viskoen akoille ja dvornikoille vasten silmiä heidän lappunsa: "Mitä teille on tarvis?" sanoi hän viimein kääntyen Kovalev'iin.
"Minä pyydän…", sanoi Kovalev, "tapahtui hävyttömyys eli ilkityö — minä en ole saanut tähän saakka selville. Minä pyydän vaan teitä julkaisemaan, että se, joka toimittaa minulle tämän lurjuksen, saa kohtuullisen palkkion."
"Sallikaa minun kysyä, mikä on nimenne?"
"Miksikä nimeäni? En minä sitä voi ilmaista. Minulla on paljo tuttavia. Tschehtirev, valtioneuvoksen rouva, Palageja Grigorjevna Podtotschin, staapiupseerin rouva… Annas kun saavat tietää, Jumala varjelkoon! Te voitte vaan kirjoittaa kollegi-assessori tahi vielä paremmin: mies, jolla on majurin arvo."
"No onko tuo karkulainen teidän henkiorjanne?"
"Mikä henkiorja! Eihän tuo mikään niin suuri ilkityö olisikaan! Minulla pakeni — nenä…"
"Hm! kummallinen nimi! Ja suurenko summan tuo Nenä teiltä varasti?"
"Nenä, se on… älkää te luulko… Nenä, minun oma nenäni katosi, eikä ole mitään tietoa, minne. Itse piru tahtoi tehdä pilaa kanssani."
"Mitenkä se katosi? Minä en voi ymmärtää!"