Päällikkö. Kuinka te sen sallitte?
Ala-Poliisimestari. Mitäs sille voi. Eilen oli esikaupungissa tappelu — hän meni sinne järjestystä toimittamaan ja palasi sieltä itse peukalot keppinä.
Päällikkö. Kuulkaa, mitä teidän en tehtävä! Tuon pitkän kaupungin-vahtimestarin pitää seisoman sillan päässä järjestystä voimassa pitämässä. Ja suutarin talon viereinen aita on purettava ja paalutettava, että näyttäisi siltä, kuin olisi aikomus ryhtyä sen korjaamiseen. Sillä mitä enemmän on revitty, sitä toimeliaammilta näyttävät kaupungin hallitusmiehet… Ah, olin unhoittaa, että tuon aidan viereen on kaadettu neljäkymmentä kuormaa kaikenlaista soraa! Mikä ilkeä kaupunki; jos vaan asettaa johonkin paikkaan muistopatsaan, taikkapa vaan aidankin… niin heti kaatavat sinne kaikenlaista roskaa viereen! Ja jos tuo virkamies tulisi teiltä kysyneeksi, ollaanko täällä tyytyväisiä — niin vastatkaa heti paikalla, "täällä kaikki on hyvin, ylhäinen herra!" Jos kuka rohkenisi mutista, niin minä sitten hänen tyytymättömyytensä perästäpäin tyydytän ja kyyditän. (Syvällä huokauksella,) Oh — ho — ho — hoo! Voi minua syntis-parkaa! (ottaa hatun asemesta hattukotelon.) Voi Luojani, ole minulle armollinen, niin että eheänä hänen kynsistänsä pääsen; ja minä pyhitän sinulle isoimman vahakynttilän, mitä kukaan ihminen tähän saakka on sinulle asettanut. Kukin näistä koiramaisista kauppamiehistä on velvollinen siihen antamaan sata naulaa vahaa! Voi Jumalani, Jumalani, lähtekäämme Peter Ivanovitsch!
(Hajamielisyydessään panee hattukotelon päähänsä.)
Ala-Poliisimestari. Te olette panneet pahvikotelon päähänne Anton Antonovitsch. Tässä on hattunne.
Päällikkö (heittää pahvikotelon pois). Kotelo, niin onkin; kotelo onkin. Hiiteen kaikki hattukotelot!… Ja jos hän kysyy, minkätähden sairashuoneen kirkkoa ei ole rakennettu, vaikka jo viisi vuotta sitten rahat on siihen määrätty, — niin muistakaa vaan vastata, että kyllä jo oli alettu, mutta että se paloi. Olen siitä asiasta jo lähettänyt virallisen ilmoituksen… Älköön suinkaan kukaan tyhmyydessään tokaisko, ett'emme ole työhön ruvenneet! Ja sanokaa Derschimordalle, ett'ei hän saa liiaksi käyttää nyrkkiänsä… sillä hän järjestyksen vuoksi on aina valmis hosumaan sekä oikealle että vasemmalle ja lyö sekä syyllisiä että syyttömiä. Mutta lähtekäämme vihdoin, Peter Ivanovitsch! (Menee ja tulee takaisin.) Ja sitten ei saa laskea ketään näistä renttuisista sotamiehistä kadulle. Nuo ryysyrehjat eivät ota muuta kuin sotatakin päällensä, kun lähtevät ulos. Housuista ei puhettakaan.
(Kaikki menevät).
Kuudes kohtaus.
Anna Andrejevna ja Maria Antonovna (tulevat juosten sisään.)
Anna. Missä he ovat? Missä he ovat? Voi hyvä Jumala! (avaa oven) Anton, minun rakas pikku Anton!… (Tyttärelle) Taas on vika sinussa; kokonaan sinussa! Aina sitä viivytellään: milloin neula vaan, milloin taas huivi, milloin mitäkin puuttuu. (Juoksee ikkunalle ja huutaa) Anton, Anton, mihin sinä menet? Kuka on saapunut? Reviisoriko? Onko hänellä viikset — isotkin viikset?