Päällikön ääni. Kohta, kohta, jahka joudun, sydänkäpyseni!
Anna. "Jahka joudun!" Mikä uusi tapa se on. Minä viisi siitä, milloin sinä joudut… Sano vaan, onko hän eversti? Mitä? (Närkästyneenä) Vai niin, hän menee tiehensä! Aivan oikein, hän todellakin menee tiehensä! Kyllä sen sulle kostan, ukkoseni! (Marialle) Mutta se on sinun vikasi. "Voi, odota silmänräpäys, äiti kulta. Olen heti valmis: jahka ehdin panna huivin päälle!"… "Heti!" Kas niin vaan! — Mutta sinä, Maria, olet aina sen syynä, ett'emme mitään tiedä! Kaiken tämän syynä on tuo riivattu keikailemisesi! Kun neitonen kuuli postimestarin olevan täällä, niin heti neito peilin ääreen kurkistelemaan itseänsä joka taholta, oikealta ja vasemmalta, edestä ja takaa — ja sillä aikaa menevät kaikki tiehensä!… Ehkäpä luulet, että hän sinusta huolii, mutta päin vastoin tekee hän sinusta pilkkaa, jahka vaan käännyt selin häneen.
Maria. Sitä minä en voi auttaa, äitiseni… Mutta eihän mitään hätää olekaan: saammehan parin tunnin perästä tietää kaikki.
Anna. Parin tunnin perästä! Paljon kiitoksia! Kas sepä vasta vastaus! Miksi et yhtä hyvin sano: parin kuukauden perästä? Silloin tiedämme kaikki paljoa paremmin! (Puoleksi ikkunan ulkopuolella) Kuulepas Avdotja! Oletko kuullut, onko ketään vierasta kaupunkiimme saapunut?… Et, et ole kuullut; mitä semmoinen hanhi kuulisi. Sinä olet parantumaton!… "Viittasi kädellänsä!" Viitatkoon vaan; sinun olisi pitänyt kuitenkin kysyä. Et voinut saada tietää… kun pääsi on kuin kaali, aina siinä hyörivät vaan sulhaset! Vai ajoivat liian kovasti? Olisithan voinut juosta vaunujen perässä! Juokse heti, minkä voit, ja kuulustele tarkkaan, mihin he menivät… mikä mies hän on ja minkä muotoinen, Kurkistele avaimen reiästä ja tule sitten takaisin kaikkia kertomaan. Katso, minkälaiset silmät hänellä ovat, mustat tahi muunlaiset! Mutta muista, että tulet heti takaisin. Joudu, joudu, joudu, joudu!!
(Hän huutaa sanaa: joudu, kunnes esirippu laskee.)
TOINEN NÄYTÖS.
Pieni huone ravintolassa. Sänky, pöytä, matkalaukku, tyhjä pullo, saappaat, vaateharja y.m.
Ensimmäinen kohtaus.
Ossip.
Ossip (makaa herransa sängyssä.) Lempo tämmöistä kurjuutta kärsiköön! Pelkäänpä jo nääntyväni nälkään. Vatsani kurajaa, kuin olisi siellä puoli tusinaa rykmentinrumpaleja. Me emme näy enään mitenkään pääsevän kotia. Nythän on jo toinen kuukausi kulunut siitä, kun Pietarista läksimme! Rahat on tuo huimapää herrani humussaan ja tuhussaan tuhlannut! Nyt hän on allapäin, pahoilla mielin, eikä ollenkaan kiivastele. Rahoista ei tosin ollut puutetta, mutta kun tultiin kaupunkeihin, niin piti joka paikassa kopeiltaman ja pöyhisteltämän! (Matkii herraansa.) "Hei Ossip, mene ja valitse minulle huone ja komein, mitä löydät, ja toimita myös oivallisin päivällinen! En voi syödä tavallista päivällistä — muhkeata pitää oleman!" — Niinpä niin; jos hän edes olisi jotakin, vaan kun hän on vaan turhanpäiväinen tuhlaaja!… Ja sitten oli matkustavaisten kanssa tutustuminen…. korttia lyöminen… ja siinäkös mies nypittiin hyvänpäiväiseksi!… Hupaiseksihan tämä tämmöinen elämä ajan mittaan vetää!… Ei; toista oli kumminkin maalla olo! Siellä ei tosin eletä suuren kaupungin tavoin, mutta siellä saa kumminkin rauhassa ehdoltaan syödä. Siellä akkaseni on; siellä saa kaiken päivää peräpenkillä loikoilla ja pistää piirakoita poskeensa… Totta puhuakseni, tosin ei mikään vedä Pietarille vertoja… Kun vaan olisi taskut rahoja täynnä… Kas siellä vasta elämä, joka kelpaa; tivaatteria, koiratkin tanssaavat sinulle — ja kaikkea, mitä vaan tahdot!… Ja miten hienon hienosti siellä puhutaan… ikäänkuin aatelisia oltaisiin!… Ja kun Tschukkin dvorissa [eräs kauppapaikka Pietarissa] käydään, niin kauppamiehet heti huutavat: "mitä tahdotte, armollinen herra!" — Jos käyt veneesen istumaan ja lähdet virran poikki… niin kuka vieressäsi istuu? Korkea virkamies, näet!… Jos seuraa mielit, niin poikkee puotiin. Siellä herra rakuuna kertoo leiristä, selittelee, mitä jokainen taivaan tähti merkitsee, ihan niin selvään, kuin olisivat kaikki kämmenellä. Vanha upseerin rouva hulluttelee ja kaunis sisäneitsyt luo sinuun silmäyksen semmoisen, että…! Mutta hyi, hyi, Ossip! (Pudistaa naureskellen päätänsä.) Saakeli vieköön; kaikki käytös on niin galanttia, niin galanttia!… Epäkohteliasta sanaa et kuule, kaikki sanovat sinulle "Te." Jos kävelemiseen väsyt, niin otat ajurin ja ajelet kuin hyväkin herra; ja joll'et mieli maksaa, niin siitäkin helposti pääset. Joka kartanossa on takaportti, ja siitä puikahtaa tipo tiehensä, niin ett'ei lempokaan kiinni saa… Mutta asialla on toinenkin puolensa: tänään on rattoisa elämä, huomenna ollaan nälkään kuolemaisillaan — niinkuin esimerkiksi on laitamme nyt. Mutta syy on tykkänään hänen. Vaan mitä tehdä? Isä kyllä meille rahoja lähettää, — vaan sen sijaan, että niitä säästelisi, mitä vielä! Silloin ajellaan vaunuissa; joka päivä minua lähetetään pääsylippua tivaatterista noutamaan… Mutta kun viikon päivät ovat kuluneet, silloin on jo toinen ääni kellossa; silloin myydään uusi frakki juutalaisille! Ja välistä myydään kaikki tyyni, niin että jääpi vaan paita ja kulunut, kiiltävä takki!… Kas sepä oli hyötyisä kauppa… ja miten erinomaista englannin verkaa se oli! Frakki yksinään maksoi hänelle noin sata viisikymmentä ruplaa; kaksikymmentä ruplaa maksoivat juutalaiset; housuista en huoli edes puhuakaan, — ne menivät polkuhintaan. Mutta miksi tämä kaikki, niin miksi? Sentähden, ett'ei hän viitsi virkahuoneessansa käydä, vaan mieluummin käydä pöyhkeilee perspektillä ja lyö korttia. Oi, jospa vanha herra sen tietäisi! Hän ei suinkaan välittäisi siitä, että hänen herra poikansa on hallituksen virkamies; — hän luultavasti antaisi hänelle semmoisen selkäsaunan, että häntä neljä päivää syyhyttäisi… Kun on virka, niin pidä virastasi vaari! Ja tämäkin ravintolan isäntä ei sano antavansa ruokaa, ennenkun olemme kaikki vanhat velat maksaneet… Hm, ja ellemme maksa…? (Huokaa) Hyvä Jumala, jos nyt olisi edes jonkinlaista kaalia! Luulenpa, että söisin koko sangollisen… Joku kolkuttaa — luultavasti on se hän.