Päällikkö (peloissaan.) Suokaa minulle anteeksi, mutta Jumala sen tietää, vika ei ole minun! Liha torillamme on aina hyvää. Holmogorin kauppamiehet tuovat sitä tänne myytäväksi — ja ne ovat aivan rehellistä ja kelpo väkeä. Todellakaan en käsitä, mistä hän huonon lihan hakeekaan. Mutta joll'ei kaikki ole vaan… niin silloin… sallitteko minun teille ehdottaa, että seuraatten minua ja muutatte toiseen paikkaan.
Hlestakov. En, sitä en ikinä tee! Tiedän kyllä, mitä toisella paikalla tarkoitatte — te tarkoitatte vankilaa! Mutta millä oikeudella, ja kuinka te rohkenettekaan… minä… minä olen virkamies Pietarista (pöyhkeästi.) Minä… minä… juuri minä.
Päällikkö (itsekseen.) Oi Jumalani, kuinka hän on kiivastunut! Hän siis jo kaikki tietää! Nuo kirotut kauppiaat ovat hänelle kaikki ilmoittaneet.
Hlestakov (yhä rohkeammin). Vaikkapa toisittekin kaikki palvelijanne ja alustalaisenne, niin minä en mene! Minä menen suoraan ministeriin. (Lyö nyrkillänsä pöytää.) Kuka te olette? Hä? Kuka te olette?
Päällikkö (aivan suorana ja vavisten). Armoa, armoa! Älkää minua turmioon syöskö! Minulla on vaimo ja pienet lapset… Älkää valtion kurjaa palvelijaa onnettomaksi saattako!
Hlestakov. En, sitä en tahdo! Se vielä puuttuu! Mitä se minua koskee, että teillä sattuu olemaan vaimo ja lapset? Pitääkö minun siitä syystä mennä vankihuoneesen? Sepä kaunista! (Bobtschinski kurkistaa ovesta, katselee ympärilleen ja vetäytyy pelästyneenä takaisin.) Ei, ei, paljon kiitoksia! Mutta siihen minulla ei ole halua!
Päällikkö (vapisevalla äänellä). Kokemattomuus sen vaikutti, niin, Jumala nähköön, kokemattomuus ja puuttuva varallisuus. Tehkää hyvin ja arvostelkaa itse asiata: palkka ei edes teeksi ja sokeriksi riitä! Ja vaikk'en olekaan lahjoja kokonaan halveksinut, niin ovat ne aina olleet sangen vähäpätöisiä… yhtä ja toista talon tarpeeksi ja kenties muutamia vaatekertoja… Mitä alaupseerin vaimoon tulee, joka on kauppaa pitänyt — niin se on puhdasta panettelua, että minä muka olen häntä pieksättänyt — Jumalan ja kunniani kautta, se on pelkkää parjausta. Kadehtijani ovat kaikki nuo jutut vahingokseni kokoon kyhänneet. Ihmiset ovat täällä niin ilkeitä, että ovat valmiit murhaamaankin minun.
Hlestakov. Mutta mitä nuo kaikki minua koskevat… (Mietiskelee hieman.) Minä en ymmärrä, mitä te minulle puhutte roistoista ja alaupseerin leskestä… Alaupseerin leski… olkoon menneeksi… mutta minua te ette tohdi pieksää. Siksi on valtanne liian pieni!… Katsos, mimmoinen herra… Minä kyllä maksan, mutta minulla ei ole tätä nykyä rahaa. Olen täällä viipynyt ainoastaan siitä syystä, ett'ei minulla ole kopeikkaakaan taskussani.
Päällikkö (syrjään). Katsopas vaan, mikä ilveilijä! Mitä hulluja juttuja hän panee kokoon! Mitä ihmettä hän niillä tarkoittanee? En ymmärrä, kuinka minun pitäisi häntä kohteleman. Mutta koettaa täytyy, menköön syteen taikka saveen! (ääneen.) Jos todella olette rahan pulassa taikka muussa tarpeessa, niin ovat vähäiset varani käytettävinänne. Velvollisuuteni on auttaa hädänalaisia matkustavaisia.
Hlestakov (sukkelaan). Antakaa, antakaa lainaksi; minä heti maksaisin isännälle. Jo kahdella sadalla ruplalla olisin autettu — kenties vähän vähemmälläkin.