Hlestakov. Minä matkustan Saratovin lääniin, omalle maatilalleni.
Päällikkö (syrjään ivallisella katsannolla). Kas vaan, eipä punastukaan. Tässä on parasta olla varoillaan. (Ääneen). Hyvin hupaista on matkailla!… Kaikellaista omituista saapi matkoilla nähdä… Toiselta puolen on vastuksiakin, esim. kun täytyy kyytihevosia odottaa; mutta toiselta puolen taas saa järki levähtää. Ratoksenne luultavasti matkustatte?
Hlestakov. En, päinvastoin; sen teen isäukkoni käskystä. Ukkoa harmittaa, että virkaylennykseni Pietarissa käy niin hitaasti. Hän on kuvitellut mielessänsä, että niin pian, kun virkalaitoksiin on päästy, pitää heti Vladimirin tähtein napinreijässä kiiltämän. Soisinpa, että hän itse saisi vähän aikaa koettaa, miltä tuntuu virkahuoneissa laahata!
Päällikkö (syrjään). Kylläpä tuossa on liukas mies! Keksii vielä isä-ukon itselleen. (Ääneen). Onko aikomuksenne vielä kauvankin matkustella?
Hlestakov. Sitä totta tosiaan en tiedä… Isäni… no niin, ukko on uppiniskainen ja tuhma, täydellinen jurri. Mutta minä aion sanoa hänelle vasten naamaa: tehkää kuinka tahansa minun kanssani, vaan muualla kuin Pietarissa en voi elää. Ja mistä syystä olisinkaan tuomittu ikäni talonpoikain seurassa elämään? Nykyään on toiset vaatimukset; sieluni janoo sivistystä ja valoa.
Päällikkö (syrjään). Kylläpä on pannut hyvin valheensa kokoon. Valehtelee, valehtelee, eikä puutu missään kiinni. Ja kuitenkin on niin mitättömän näköinen, että luulisi voivan hänet kynnellä kuoliaaksi painaa. Malta, malta, kyllä vielä tulet kiinni! Kyllä saan sinut puhumaan asiat oikein. (Ääneen). Ajatuksenne on aivan oikea, korkea herra! Mitäpä voipi yksinäisyydessä saada aikaan? Esimerkiksi täällä: öitä en makaa, uhraan itseni kokonaan isänmaalleni, en mitään säästä, tietämättä, minkä palkan vaivoistani saan. (Katselee ympärilleen). Minusta täällä tuntuu kostealta.
Hlestakov. Niin, huone on tosiaankin kelvoton! Senkaltaisia kirppuja, kuin täällä, en ole vielä iässäni nähnyt! Ne purevat kuin koirat.
Päällikkö. Onko mahdollista, että niin ylhäisen vieraan täytyy moisia kiusaajoita kärsiä, joitten ei oikeastaan olisi pitänyt syntyä! maailmaankaan — se on liian hävytöntä… Eikö huone myöskin ole jotensakin hämärä?
Hlestakov. Hirveän hämärä! Ja sitten on isännällä vielä tapana kieltää tuomasta tänne kynttilöitä! Ei voi tehdä mitään! En voi lukea enkä kirjoittaa, jos haluttaisi.
Päällikkö. Jos rohkenisin pyytää… vaan en, en sitä ansaitse…