Hlestakov. (Näyttää uniselta). Olen tainnut nukahtaa aika lailla! Olikin hirveitä matrasseja ja untuva-patjoja! Olen varsin hiessä!… Varon saaneeni vähän hattuuni eilispäivän suuruspöydässä; pääni on vieläkin pökkelönä. — Muuten täällä, saakeli soikoon, kuluu aika hyvin hupaisesti. Tämmöiset kunnon ihmiset ovat aivan mieleeni. Paljoa parempi toki on tulla kestityksi näin puhtaasta hyväntahtoisuudesta, kuin itsekkäästä voitonhimosta… Ja tuo tytär ei ole sitä hullumpi… ja äitikin vielä semmoinen, että… Mutta kaikessa tapauksessa tämä tämmöinen elämä minua miellyttää.
Kolmas kohtaus.
Hlestakov. Piirituomari.
Piirituomari (Astuu epäillen sisään; syrjään). Herra Jumala auta minua pulasta! Oikein polveni vapisevat! (Ääneen, hattu kädessä ja suorana kuin kyynäräkeppi). Saan kunnian esitellä itseäni, Liapkin Tiapkin, piirituomari ja kollegiasessori…
Hlestakov. Olkaa hyvä, istukaa!… Te olette siis tämän paikkakunnan piirituomari?
Piirituomari. Viisitoista vuotta sitten valitsi minut aatelisto tähän virkaan kolmeksi vuodeksi ja siitä saakka olen virkaani hoitanut.
Hlestakov. Teidän virkanne lienee joksikin edullinen?
Piirituomari. Yhdeksän vuotta palveltuani olen saanut kunnian vastaanottaa Vladimirin neljännen luokan, esimiesteni tyytyväisyyden osoitteeksi. (Syrjään) Rahat ovat kourassani ja kourani on kuin tulessa.
Hlestakov. Minä pidän Vladimirin tähdestä; se on Annan tähden kolmatta luokkaa korkeampi.
Piirituomari (Ojentaa vähäisen suljettua kouraansa eteenpäin ja lausuu itsekseen). Voi, Herrani, en yhtään ymmärrä, miten minun pitää tehdä. Tuntuu siltä, kuin neuloilla istuisin.