(Alkaa kirjoittaa).
Ossip. Jumalan kiitos! Tiedättekö mitä, Ivan Aleksandrovitsch?
Hlestakov (kirjoittaen). No mitä nyt?
Ossip. Parasta jo lienee pötkiä tiehensä. Kyllä minusta jo on aika.
Hlestakov (Kirjoittaen). Mitä loruja? Miksi niin?
Ossip. Niin vaan! Jääkööt Herran haltuun! Hummasimme jo kaksi päivää, — eiköhän se jo riitä? Miksikä täällä enään virumme? Sylkekää kaikelle! Aika ei ole aina sama. Saattaa joku toinenkin tulla ja silloin, Jumala meitä varjelkoon! Täällä on kelpo hevosia — lähdetään täältä pois!
Hlestakov (Kirjoittaen), Ei, ei, tahdon täällä vielä vähäsen elamoida. Huomenna lähden!
Ossip. Huomenna! Herran tähden lähtekäämme, Ivan Aleksandrovitsch! Vaikka teitä pidetäänkin suuressa kunniassa, olisi kuitenkin parasta lähteä. Huomaattehan itsekin, että teitä luullaan aivan toiseksi, kuin olette — ja isä-ukkonne närkästyy teihin, jos suotta kauaa viivytte… Ja niin mainion hyvin, kuin nyt päästäisiin, ja niin mainiot kyytihevoset, kuin nyt saisimme.
Hlestakov (kirjoittaen). No, niin! mutta ensiksikin vie tämä kirje postiin — sitten saat mielesi mukaan heti hankkia hevoset ja vaunut. Mutta pidä silmällä, että saamme oikein hyvät hevoset. Sano ajureille, että juomarahoja annetaan ruplittain ja että ajaisivat, kuin lennossa, ja laulaisivat lauluja! (Kirjoittaa kirjoittamistaan). Trapitschkin kuolee varmaan naurusta.
Ossip. Minä, herra, lähetän jonkun tämän talon väestä toimittamaan tämän asian ja itse panen kapineemme kokoon, ett'ei aikaa meiltä menisi hukkaan.