Dobtschinski. Suokaa anteeksi, että olemme teitä läsnäolollamme vaivanneet!
Bobtschinski. Niin, suokaa anteeksi, että olemme teitä läsnäolollamme vaivanneet!
Hlestakov. Se ei mitään tee, ei mitään. Olihan minun päinvastoin hyvin hupaista.
(Saattaa heidät ulos.)
Kahdeksas kohtaus.
Hlestakov. (Yksinänsä).
Hlestakov. Täällä on paljo virkamiehiä. Näyttää siltä, kuin luulisivat minua joksikuksi ylhäiseksi hallitusmieheksi. Varmaankin tein eilen heihin mahtavan vaikutuksen. Kylläpä ovat aika pässejä! Tästä minun täytyy Trapitschkinille kirjoittaa, — siinä hänelle on aihetta kyllin oivalliseen sanomalehden kertomukseen. Kuinka hän heidät kylvettää! (Huutaa). Hoi Ossip! Tuo minulle kynä, läkkiä ja paperia! (Ossip kurkistaa ovesta sisään ja vastaa: "kohta"). Mutta tuo Trapitschkin… jos hän saa käsiinsä jonkun hupaisen aineen… kyllä silloin lähimmäinen saa kyytinsä! Saadaksensa kertoa lystillistä juttua tahi laskeaksensa kokkapuheita ei hän säästä omaa isäänsäkään… Ja kyllä hän rahaakin rakastaa! Mutta muuten nämä virkamiehet ovat oikein hyväntahtoisia! Se osoittaa heidän hyvää sydäntänsä, että lainasivat minulle rahaa… Paljonko jo olen keräillyt: kolme sataa piirituomarilta, samoin postimestarilta; se tekee yhteensä kuusi sataa. Kuusisataa, seitsemänsataa, kahdeksan… — nämäpä, lempo vie, ovat rasvaisia setelilappuja! — Kahdeksan sataa, yhdeksän sataa. No, jopa nyt jotakin! On jo toista tuhatta! Nyt, hyvä herra kapteeni, jos nyt kynsiini joutuisit… niin nähtäisiin, kuka ketä…
Yhdeksäs kohtaus.
Hlestakov. Ossip (tuopi läkkiä, paperia ja kynän.)
Hlestakov. No, pöllö, näetkö, kuinka minua kestitään?