Hlestakov. Hyvä, nimitettäköön vaan, miks'ei?
Dobtschinski. En mielelläni olisi teitä vaivannut; mutta pojan luonnon lahjoihin katsoen… hän on todellakin tavattoman toivehikas:… hän osaa ulkomuistilta lausua pitkät runot ja, kun hän saa käsiinsä veitsen, veistelee hän heti pieniä vaunuja niin taitavasti kuin täysi mestari! Sen voi Peter Ivanovitschkin todistaa.
Bobtschinski. Niin, kyllä hänellä on hyvät lahjat!
Hlestakov. Hyvä, hyvä! Kyllä koetan, kyllä koetan… Toivon sen mieliksenne päättyvän… Noh, niin! (Kääntyy Bobtschinskin puoleen.) Entäs te, eikö teillä ole mitään sanottavaa?
Bobtschinski. Kyllä kaiketi, minullakin olisi nöyrä pyyntö…
Hlestakov. Noh?
Bobtschinski. Niin, tahtoisin suurimmassa alamaisuudessa teiltä, jalosukuinen herra, anoa, että, Pietariin palattuanne, suosiollisesti kertoisitte kaikille mahtaville herroille, senaatoreille ja amiraaleille, että tässä kaupungissa asuu Peter Ivanovitsch Bobtschinski. Ei muuta kuin tämä: sanokaa vaan, että Peter Ivanovitsch Bobtschinski asuu täällä.
Hlestakov. Hyvä, kyllä sanon!
Bobtschinski. Ja jos joutuisi keisarinkin kuuluviin, niin sanokaa hänellekin: "Teidän Keisarillinen Majesteettinne, siinä kaupungissa asuu Peter Ivanovitsch Bobtschinski."
Hlestakov. Kyllä minä sen teen.