Päällikkö (Närkästyen). Sama se, mitä sanoja! — Tietäkää siis, että tuo korkea virkamies, jolle olette kannelleet, nai minun tyttäreni? Hä? Mitä? Mitäpä nyt virkatte? Nyt minä, lempo vieköön, annan teille kyydin!… Te varastatte koko maailmalta! Sinä esimerkiksi möit hallitukselle mädännyttä verkaa ja siten petkutit itsellesi sata tuhatta ruplaa. Ja jos sitten uhraatkin parikymmentä kyynärää nahkasi pelastukseksi, niin pitää muitten siitä kohta sinulle palkinto antaman!… Niin, jos vaan tiedettäisiin, miten olet menetellyt, niin… Ja aina sitten tuuppaa möhö-mahoinensa esiin: hän on kauppamies, häneen ei saa koskea; kauppamies muka ei ole huonompi aatelismiestä… Aatelismiestä! Voi sinua marakattia, tiedätkö edes, mitä aatelismies onkaan? Aatelismies on saanut sivistystä… Tosin hän koulussa saa selkäänsä, vaan se tapahtuu siitä syystä, että hän oppisi jotakin — mutta sinä! Sinun ja sinun vertaistesi oppiminen alkaa sillä, että teitä harjoitetaan kaikkiin varkaan kujeisin ja isäntäsi sinua piiskaa, jollet osaa taitavasti peijata ostajaa. Jo pienenä puotipoikana, ennen kun vielä osasit Isämeitää, osasit jo petollisesti punnita. Vaan kun olet syönyt itsellesi möhömahan ja pullistanut taskusi kolikoilla, silloin sinuun lentää ylpeyden lempo… Ja mitä kummallisia otuksia te olettekaan! Tyhjennätte kymmenen keittiötä päivässä ja sitten pöyhistelette. Mutta minä sylkäisen teille ja teidän pöyhistelemisillenne.
Kauppamiehet (Kumartaen.) Anteeksi, Anton Antonovitsch, anteeksi!
Päällikkö. Ja sitten vielä valittavat! Ja kuka auttoi sinua, kun siltaa rakennutit ja panit rätinkiisi puutavaroita kahdenkymmenen tuhannen ruplan edestä, vaikka sinulla ei niitä ollut enempää kuin sadan ruplan edestä? Minä se olin, joka sinua autoin, sinä pörhöinen pässinpää! Joko olet sen unhottanut? Jos vaan ilmoittaisin, mitä asiasta tiedän, saisitpa pian matkalipun Siperiaan. Mitäs siitä sanot, hä?
Eräs kauppamies. Syyllisiä olemme; pahahenki on meitä viekotellut. Mutta nyt emme koskaan enää valita. Kyllä voimme sinut sovittaa — älä enää ole suutuksissasi meihin.
Päällikkö. "Älä enää ole meihin suutuksissasi!" Tuossa nyt ryömitte polvillanne jalkani juuressa — Ja minkä tähden? Sen tähden, että voitto on minun. Vaan jos voitto olisi vähänkin teidän puolellanne, niin kyllä te minut polkisitte likaan, vieläpä vierittäisitte pölkyn päälleni.
Kauppamiehet (Kumartavat jalkoihin asti). Armoa, armoa! Älä meitä, Anton Antonovitsch, ihan onnettomiksi saata!
Päällikkö. Armoa, armoa! Kyllä nyt osaatte huutaa: "armoa, armoa!" Mutta äsken… Kylläpä minä teidät voisin, jos tahtoisin… (viittaa kädellään.) Vaan jääkää nyt Jumalan nimeen! — No, minä en ole pitkävihainen; mutta muistakaa: olkaa vast'edes viisaammat! Muistakaa, ett'en naita tytärtäni millekään halvalle aatelismiehelle… ja että tuotte kelvollisia onnentoivotuksia! Ymmärrättekö? Älkää luulko pääsevänne savustetulla lohella tahi sokurikeolla! Menkää Jumalan haltuun!
(Kauppamiehet menevät.)
Kolmas kohtaus.
Edelliset. Piirituomari. Sairashuoneen talousmies. Rastakovski.