Päällikkö. Oh, loruja, ei sana vielä ole ketään vahingoittanut.
Anna Andrejevna. Niin, se on tietty, jos olisit vaan kaupungin päällikkö, mutta siellä on elämä ihan toinen.
Päällikkö. Aivan niin! Siellä sanotaan olevan kaksi kalalajia: sorvaa ja kuoretta, jotka ovat niin makuisia, että sylki suuhun tulee niitä nähdessä.
Anna Andrejevna. Sinä vaan aina ajattelet kalaruokaa. Minä sitä vastoin toivon vaan, että meidän talomme tulisi pääkaupungin ensimmäiseksi taloksi. Minun huoneessani pitää olla semmoinen ambran tuoksu, että sinne on vaikea tullakin ja täytyy näin sulkea silmänsä… (Panee silmät kiinni ja haistelee). Oh, miten ihanaa!
Toinen kohtaus.
Edelliset. Kauppamiehet.
Päällikkö. Terve tultuanne, haukkaseni!
Kauppamiehet (Kumartaen). Hyvää huomenta, hyvää huomenta, kunnia-arvoinen isäntä!
Päällikkö. Noh, äijäseni, kuinka jaksatte? Kuinka kauppa käy?… Vai niin, te teekeittiöt ja kyynärpuun ritarit, oletteko tekin ruvenneet valittamaan? Vai te arkkiveijarit ja kelmit, te merta mittelevät valaat rupeette valittamaan! Ja mitä arvaamattomia aarteita onkaan teiltä sitten viety? Varmaan jo luulitte saavanne minut pönkän taa. Mutta tietäkää, — nyt teidät hiisi perii nahkoineen päivineen! Tietäkää siis! —
Anna Andrejevna. Mutta, hyvä Jumala, rakas Anton, mimmoisia sanoja sinä käytät?